Uusi tutkimus osoittaa: Vähemmän kontrolloivien vanhempien lapset onnellisempia aikuisempana

09.09.2015 14:15 - Senja Rapila

Oletko koskaan ajatellut sitä kuinka paljon kasvatustapa vaikuttaa lapsen elämään? Ja jos vaikuttaa, miten ja kuinka pitkälle tulevaisuuteen?

Uudessa Iso-Britanniassa tehdyssä tutkimuksessa todetaan, että rakastavien ja rentojen vanhempien lapset elävät onnellisemman elämän kuin rakastavien, mutta huomattavasti kontrolloivien vanhempien lapset. Kontrolloivien vanhempien lapsilla on ollut elämässään muun muassa paljon sääntöjä ja tiukkoja aikatauluja. 

Tutkimukseen osallistui 5000 ihmistä, joiden hyvinvointia on tarkkailtu jo vuodesta 1946. Tutkimuksessa korostetaan sitä kuinka suuri vaikutus lapsen kasvatustavalla on hänen myöhempään elämäänsä.

”Huomasimme että ihmiset keiden vanhemmat osoittivat hellyyttä ja ymmärrystä, olivat huomattavasti tyytyväisempiä elämäänsä ja voivat henkisesti paljon paremmin aikuisuuden alku-, keski- ja loppuvaiheilla”, tutkimuksen tohtori Mai Stafford on todennut tutkimukseen viitaten.

Tutkimukseen osallistuneet henkilöt, joiden vanhemmat olivat olleet fyysisesti kontrolloivampia, olivat huomattavasti henkisesti huonovointisempia. Osallistujat jotka kuvailivat vanhempiaan lapsuutensa aikana huolehtiviksi ja vähemmän fyysisesti kontrolloiviksi, olivat onnellisempia ja tyytyväisempiä.

Lapsena vanhemmilta saadun huolenpidon on todettu olevan erityisen tärkeää, ja se enteileekin ihmisten henkistä hyvinvointia keski-ikään asti. Raskaudenaikaisella hoivalla ja huolenpidolla oli huomattavasti parempi yhteys myöhäisemmän iän hyvinvointiin.


Lue myös: Anu, 37: "Oli kauheaa kertoa lapsille, ettei heidän isänsä tule enää kotiin"

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat