Huono matkaseura voi pilata loman - 10 erilaista lomailijaa

10.10.2014 12:20 - Susanna Karttunen

Matkaa varatessa kannattaa miettiä kahdesti, millaisen henkilön kanssa on valmis viettämään aikaa vuorokauden ympäri.

Loman onnistumiseen vaikuttaa paljon se, kenen kanssa sinne lähtee. Kun joutuu viettämään saman henkilön kanssa aikaa vuorokauden ympäri, alkavat pienet ärsyttävät piirteet helposti rasittamaan. Kokosimme kymmenen monelle tuttua ikävää matkaseuralaistyyppiä.

1. Laihduttaja

Hyvän ravintolan löytäminen voi olla tarpeeksi vaikeaa ilman matkaseurasi suuria ruokavaliorajoitteitakin. Ei ole myöskään kovin mukavaa, jos sinä haluat herkutella ja kaverisi syö vain salaattia. Myös nirsot syöjät tuovat haastetta ruokailuhetkiin.

2. Aikatauluttaja

Tämä henkilö on suunnitellut matkan ohjelman tarkasti etukäteen. Hän ei mielellään hyväksy muutoksia ohjelmaansa, joten aikataulun kritisoiminen saattaa hyvinkin aloittaa ikävän riidan.

3. Lentopelkoinen

Vaikka lentopelolle ei voi mitään, saattaa kaverin stressaaminen silti ärsyttää. Kaikista ei ole mukavaa aloittaa lomaansa istuen viisi tuntia lentokoneessa terapeuttia leikkien.

4. Juopottelija

Lomalla juhliminen on mukavaa, mutta ei kuitenkaan ole hauskaa, jos kaverisi juo päivät pitkät ja hänen muistikuvansa matkasta ovat täysin viinanhuuruiset.

5. Seksin perässä juoksija

Lomalle lähtiessäsi toivot luultavasti voivasi viettää aikaa ystäväsi kanssa. Ei siis ole kivaa, jos hän käyttää matkansa vain seksin perässä juosten, varsinkaan jos hän käyttää hotellihuonettanne lemmenpesänään.

6. Paljaan pinnan esittelijä

Jos kaverisi on laihduttanut ja treenannut itsensä upeaan kuntoon, ei ole ihme, jos hän haluaa jatkuvasti esitellä litteää vatsaansa. Välillä hänen huomionhakuisuutensa saattaa kuitenkin alkaa ärsyttää, varsinkin jos sinä et ole yhtä tyytyväinen vatsaasi.

7. Selfie-addikti

Useimmat haluavat ikuistaa matkansa lukuisiin kuviin. Ei ole silti hauskaa, jos tekeminen keskeytyy jatkuvasti kuvien räpsimiseen. Selfie-addikti haluaa näyttää kuvissa upealta, joten kannattaa varuatua ottamaan se monta kertaa uudestaan.

8. Some-hullu

Some-addikti päivittää jatkuvasti sosiaalista mediaa uusilla lomapäivityksillä. Varaudu myös siihen, että tulette ruokailemaan vain ravintoloissa, jossa on ilmainen wifi.

9. Ylisosiaalinen

Vaikka on hienoa tutustua muihin matkaajiin ja paikallisiin, saattaa olla ärsyttävää, jos matkakumppanisi jumittuu jatkuvasti jutustelemaan muiden kanssa. Välillä on kiva viettää aikaa vain keskenään.

10. Valittaja

Valittaja on ehkä kaikkein ärsyttävin matkaseuralainen. Mikään ei ole hänelle tarpeeksi hyvää: hotellihuoneessa haisee, tyyny ei ole tarpeeksi pehmeä ja ruoka on huonoa. Valittaja pilaa kaikkien loman.

Aiemmasta artikkelistamme voit lukea mahtavista syistä lähteä reissuun.

Lähde: New York Post

Kilpailut

Uusimmat