Missä Instagramin käyttäjät matkustivat tänä vuonna? Katso 10 suosituinta kohdetta

07.12.2014 18:45 - Linda Arponen

Kuvapalvelu Instagram selvitti, mihin paikkoihin sen käyttäjät itsensä vuonna 2014 merkitsivät.

Monilla ihmisillä on nykyään tapana kertoa sosiaalisessa mediassa tarkasti siitä, missä he matkustavat. Tällä tavalla on ainakin hyvä pysyä kärryillä siitä, missä kaikkialla sitä on tullutkaan liikuttua.

Vuoden 2014 loppu lähestyy ja tämän vuoksi kuvapalvelu Instagram on paljastanut, mihin paikkoihin sen käyttäjät itsensä eniten tänä vuonna kuvissaan merkitsivät. Näiden tietojen avulla voi päätellä ainakin sen, missä paikoissa ihmiset ympäri maailman tykkäävät matkustella ja kuvata.

Toisaalta monet näistä kohteista sijaitsevat Yhdysvalloissa, joka voi olla merkki siitä, ettei Instagram ole kuitenkaan vielä levinnyt aivan kaikkialle maailmassa.

Instagramin mukaan viisi suosituinta kohdetta tänä vuonna olivat:

1. Disneyland, Anaheim, Yhdysvallat


2. Dodger Stadium, Los Angeles, Yhdysvallat


3. Times Square, New York, Yhdysvallat


4. Siam Paragonin ostoskeskus, Bangkok, Thaimaa


5. Gorkin puisto, Moskova, Venäjä


Sijoilta 6-10 löytyvät lisäksi:

6. Louvren museo, Pariisi, Ranska

7. Punainen tori, Moskova, Venäjä

8. Madison Square Garden, New York, Yhdysvallat

9. Yankee Stadium, New York, Yhdysvallat

10. The Dubai Mall, Dubai, Yhdistyneet arabiemiirikunnat

Lue aiemmasta jutustamme myös se, mitkä olivat tänä vuonna Instagramin suosituimmat kuvat.

Lähde: Business Insider

Kilpailut

Uusimmat