Naiset kadottavat 19 000 tuhannen euron edestä meikkejä - katso pahimmat vaaratekijät!

13.05.2013 18:15 -

Tuoreen brittitutkimuksen mukaan naiset kadottavat elämänsä aikana erilaisia kauneudenhoitotuotteita liki 19 000 euron edestä. Syynä ei ole mikään yliluonnollinen ilmiö tai kaiken imevä musta aukko, vaan tuikitavalliset arjen sattumat.

Keskiverto brittinainen hukkaa liki 300 euron edestä meikkejä joka vuosi. Yksi kolmesta naisesta kadottaa meikkinsä joukkoliikenteen penkkien väliin meikatessaan aamulla ennen töihin menoa. Noin puolet on unohtanut ehostamisvälineitään taksin penkille. Yksi kymmenestä on pudottanut meikkivälineitään vahingossa viemäriin ja noin neljäsosa jättänyt ravintolaan.

Tutkimuksessa kävi myös ilmi, että 70 prosenttia naisista on jättänyt menemättä treffeille tai työkokoukseen, koska heiltä oli kadonnut jokin tietty meikkituote. Lisäksi naiset painottivat, että työhaastatteluun meneminen täysin meikittä olisi aivan liian stressaavaa.

11 prosenttia tutkimukseen osallistuneista naisista painotti, että kadottaisi mieluummin takkinsa kuin meikkilaukkunsa. Kuusi prosenttia taas valitsi kadotettavaksi esineeksi mieluummin luottokorttinsa kuin lempiripsivärinsä.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat