Kampea kylmyys - 7 vinkkiä talvihiuksille

04.11.2013 21:45 - Linda Arponen

Sään kylmetessä on hyvä kiinnittää erityishuomiota hiuksiin.

Hiukset on tärkeää pitää kostutettuina, sillä kylmä ilma saa ne kuivumaan ja ennen pitkää katkeamaan.

Seuraavassa hiusvinkkejä talven varalle:

Syväkosteutus

Lämmityksen lisääntyminen on yksi syy hiusten kuivumiseen talvella. Tämän estämiseksi pitäisi keskittyä hiusten syväkosteutukseen. Tätä varten kannattaa joko ostaa kyseiseen tarpeeseen tarkoitettuja ravitsevia tuotteita tai lisätä manteli- tai oliiviöljyä hoitoaineen sekaan. Hoito on hyvä tehdä kahdesti viikossa. Anna tuotteen vaikuttaa 20 minuuttia ja pese sitten pois lämpimällä vedellä.

Hiustenkuivaajan käyttö

Talvella hiukset olisi hyvä kuivata hiustenkuivaajalla ennen uloslähtöä, ettei päänahka kärsi. Pakkanen myös perinteisesti jäädyttää kosteat hiukset. Kuivaamiseen on siis hyvä varata hiukan lisäaikaa aamusta.

Takut

Kylmän ajan vallitessa hiukset myös takkuuntuvat enemmän, koska tuolloin käytetään paljon villapaitoja, hattuja ja huiveja. Talven varalle olisikin hyvä ostaa hiusharja, jossa on sekä muovi- että luonnonharjakset. Hiukset tulisi myös pestä lämpimällä vedellä ja lisätä niihin hiuksiin jätettävää hoitoainetta lisäkosteutuksen vuoksi.

Letit

Jos haluaa pitää talvihiukset kunnossa ja näyttää silti sievältä, kannattaa kokeilla lettejä. Lettejä on paljon eri malleja ja ne ovat helppo tapa tehdä hiuksille jotain erilaista.

Hatut

Hatut ovat välttämättömiä, jos haluaa suojata hiukset kylmältä säältä. Päähineitä löytyy niin paljon erilaisia, että jokainen voi löytää varmasti omanlaisensa.

Ehkäise hilse

Päänahka on talvella kuiva ja kutiseva, mikä johtaa hilseeseen. Hilsettä vastaan voi taistella esimerkiksi tekemällä lämmitetystä oliiviöljystä ja tuorepuristetusta sitruunamehusta sekoituksen päänahalle. Ainetta hierotaan päänahkaan kymmenen sekunnin ajan, annetaan vaikuttaa 15 minuuttia ja huuhdellaan lämpimällä vedellä. Auttaa sekä kuivia hiuksia että päänahkaa.

Lisää kiiltoa hiuksille

Kiiltävät hiukset voi saada lisäämällä hiukan hunajaa päänahalle ja hiuksiin. Tämän jälkeen hiukset peitetään pyyhkeellä puoleksi tunniksi ja huuhdellaan sitten lämpimällä vedellä.

Lähde: Become Gorgeous

Kilpailut

Uusimmat