Merkit, joista tiedät olevan jälleen hiustenleikkuun aika

09.11.2014 17:45 - Linda Arponen

Tarkkailemalla hiustesi käyttäytymistä voit päätellä, olisiko aika suunnata pitkästä aikaa kampaajalle.

Kuinka usein leikkautat hiuksiasi? Yhdysvaltalaisen kampaajan Tina Dizonin mukaan hiukset tulisi leikata noin kuusi kertaa vuodessa tai 6-8 viikon välein. Hiusten leikkuu on tärkeää, jotta hiukset pysyvät hyväkuntoisina ja terveinä.

Jos et kuitenkaan ole kovin tarkka hiusten leikkuun suhteen, voit selvittää, olisiko tukkaasi jo aika hiukan lyhentää seuraavien varoittavien merkkien avulla:

Muotoilussa kestää kauemmin aikaa

Hiusten leikkuun aika voi olla lähellä, jos hiustenlaittorutiinissasi kestää yhtäkkiä pidempään kuin aikaisemmin. Tämä voi johtua siitä, että latvasi ovat haaroittuneet ja vaativat enemmän selvittämistä. Hiuksesi voivat olla myös ylikäsitellyt ja vaativat siksi enemmän kosteutusta. Syitä voi olla useita. Mutta mikäli huomaat aikaa menevän huomattavasti enemmän kuin aiemmin, kannattaa varata aika kampaajalle.

Hiukset ovat muodottomat

Etkö muista enää aikaa, jolloin hiuksesi olivat tuuheat ja täynnä elämää? Jos hiuksesi ovat lässähtäneet tai lyhythiuksisilla alkaa muodostua kummallisia pyörteitä, voi leikkaus tehdä hyvää.

Hiuksesi ovat aina kiinni

Yksi yleisimmistä tavoista peittää leikkausta vaativat hiukset on pitää niitä kiinni. Jos siis huomaat laittavasi hiuksesi joka päivä ponihännälle tai nutturalle, on se usein merkki siitä, ettei hiusten auki pitäminen tunnu mielestäsi kiinnostavalta ajatukselta. Mieti siis hiustenleikkuuta, jonka avulla hiusten aukipitämisestä voi tulla taas mielekästä.

Kaksihaaraiset

Kaksihaaraiset ovat varma merkki siitä, ettei leikkuuta kannata enää viivytellä. Dizon on kuitenkin sitä mieltä, ettei kannata odottaa liian pitkään.

- Jos leikkaat hiukset vasta kaksihaaraisten ilmestyttyä, olet odottanut liian kauan, hän sanoo.

Jos huomaat hiuksissasi kaksihaaraisia, etkä ehdi heti leikkauttaa niitä, voit lukea aikaisemmasta jutustamme, kuinka haaroittuneita hiuksia voi hoitaa.

Lähde: Byrdie

Kilpailut

Uusimmat