Vihreää ja oranssia – suunnittelija kertoo, millaisissa asuissa suomalaisnaiset astuvat alttarille

09.11.2014 19:45 - Linda Arponen

Pukusuunnittelija kertoo Voicelle, etteivät naisten hääasut ole enää suinkaan niin usein valkoisia. Hän kertoo myös, että suomalaisten rohkea hääpukeutuminen on huomioitu jopa kansainvälisesti.

Voice haastatteli Save the Date -häämessuilla pukuliike Revelations Oy:n suunnittelijaa Aurora Raiskista, joka kertoi, että entistä useammat morsiamet pukeutuvat nykyään häihinsä muihin väreihin kuin valkoiseen.

- Perusvalkea hääpuku ei tosiaan ole kaikkien juttu, kuten ei myöskään pitkä mekko. Niin moni on tottunut käyttämään nykyään housuja, että ajatus siitä, että on paljon helmaa ympärillä, voi olla todella vieras.

Raiskisen mukaan värikkyys on se, mitä nykyhäissä paljon nähdään.

- Värejä nähdään todella paljon. Vaikka valkoinen on yhä hallitseva väri, niin nyt alkaa tulla paljon myös esimerkiksi pastellisävyjä.

Ehkä myös hiukan yllättäen vihreä ja oranssi ovat alkaneet näkyä yhä enemmän hääpuvuissa.

- Erilaiset vihreän sävyt, aina lehmuksenvihreästä syvään pullonvihreään, ovat olleet erittäin suosittuja. Myös oranssit ovat nostaneet suosiotaan, mikä on aika yllättävää suomalaisille.

Muiksi hittiväreiksi Raiskinen mainitsee punaisen, violetin, turkoosin ja fuksian. Myös tummansininen alkaa yhä enemmän yleistyä.

- Tämä värikkyys on ihanaa, sillä juttelin jokin aika sitten erään kansainvälisen häälehden toimittajan kanssa, joka sanoi, että Skandinaviassa ja erityisesti Suomessa me olemme kaikkein ennakkoluulottomimpia häiden suhteen. Mitä pidemmälle Eurooppaan mennään, sitä konservatiivisemmiksi hääpuvut menevät. Ja amerikkalaiset ne vasta konservatiivisia ovatkin.

Raiskinen iloitsee suomalaisten rohkeudesta häiden suhteen, sillä se osoittaa, ettemme ole niin pidättyväisiä kuin usein ehkä luullaan.

- Myös häissä kannattaa pitää omasta tyylistään kiinni. Jos et ole valkoisen ystävä, et ole valkoisen ystävä.

Kilpailut

Uusimmat