Ensi vuoden muotitrendit koottiin yhteen - löytyvätkö jo sinun kaapistasi?

16.12.2016 11:15 - Reija Saarinen

Muutamat tästä vuodesta tutut vaatekappaleet pitävät pintansa myös ensi vuonna.

Vuosi 2017 siintää jo aivan nurkan takana. Kuten aina kevään tullen, myös tälläkin kertaa uudet tuulet puhaltavat myös muodin maailmassa. Mutta millaista on ensi vuoden muoti?

Good Housekeeping listasi sivuilleen tulevan kauden trendejä, tai ainakin mahdollisia sellaisia. Kyseisiä asuja, kun on nähty viime aikoina monien muotialan ihmisten päällä.

Miten on, löytyvätkö ensi vuoden hittivaatteet jo sinun kaapistasi?

1. Poolokaulus

Poolokaulus pitää pintansa myös ensi vuonna. Parasta on, että vaihtoehtoja löytyy sekä kylmään että kuumaan säähän.

2. Tohvelit

Tohvelimalliset kengät kannattaa hankkia kaappiin viimeistään ensi vuonna. Ne ovat tyylikkäät ja istuvat niin housujen kuin mekonkin kaveriksi.

3. Näyttävät hihat

Myös ensi vuonna katse käännetään hihoihin. Mitä suuremmat, sen parempi. Näyttävyys kun on kauden kuumin trendi.

4. Korkeavyötäröiset farkut

Ensi vuonna panostetaan farkkuihin, jotka ovat vaaleat, korkeavyötäröiset sekä revityt. Mukavuus tulee siis ensi vuonna ykkösenä ja rentous näkyy sitä myötä myös farkuissa.

5. Näyttävät korvakorut

Ensi vuonna koruissa panostetaan korvakoruihin. Mitä enemmän niitä samassa korvanlehdessä on, sitä parempi. Jos reikiä ei ole kuin yhdet, voi onneksi hankkia tarkoitukseen suunnitellun korun.

6. 80-luku

Vuonna 2017 ihana 80-luku tekee vahvan paluun. Ensi keväänä saa siis hyvillä mielin heittää ylleen vaikka sen kauhtuneen logopaidan tai liian suuren tuulitakin.

7. Pyjamalook

Aivan kuten tänäkin vuonna, pyjamalook on yksi kauden suurista trendeistä. Yöasumaisia vaatteita nähdään niin mekkojen, housujen kuin pyjamienkin muodossa, joten jokainen varmasti löytää itselleen sen mieluisan.

Lue myös: Uutuusrintaliivit valtasivat nettikaupat - paljon kangasta seksikkäällä tavalla!

Lähde: Good Housekeeping

Kilpailut

Uusimmat