Kuva: Fotolia

Haaveissa kauniit, terveet ja hyvin hoidetut kynnet? 4 ammattilaisen vinkkiä, joilla onnistut

06.11.2016 13:15 - Karoliina Kotala

Kätemme ovat päivittäin kaikkien kohtaamiemme ihmisten nähtävillä, joten kynsistä todella kannattaa pitää huolta.

Johanna Bergström Miss Lisiltä opastaa neljä tärkeää keinoa, joiden avulla jokainen voi saada kauniit ja hyvin voivat kynnet. 

Unohda sakset 

Viilaa kynnet, älä leikkaa. Vain erittäin pitkät kynnet voi lyhentää leikkaamalla, mutta silloinkin, viimeistely on tehtävä viilalla. Käytä joko lasiviilaa tai sellaista viilaa joka on tarpeeksi hienojakoinen, että sillä uskaltaa viilata edestakaisin liikkein. 

Älä unohda kynsinauhoja 

Kynsinauha-alueen hoito on tärkeää, käytä siis kynsinauhavoidetta tai –öljyä. Käsivoidekin käy, mutta kynsinauha-alueelle tarkoitetut tuotteet ovat tehokkaampia. 

Lakkaa kynsiä hoitaen 

Käytä aina aluslakkaa. Markkinoilla on myös hoitavia aluslakkoja, hyödynnä niitä, mikäli kyntesi tarvitsevat hoitoa esimerkiksi liuskottumisen vuoksi. 

Tee kynsien päivitys ammattilaisella 

Käy silloin tällöin kosmetologilla tai kynsimuotoilijalla manikyyrissä. Omien kynsien hoito on aina helpompaa, kun hoidatat kynnet ammattilaisella edes toisinaan. Hän myös osaa suositella sopivimmat tuotteet kotihoitoon. 

Lue myös: Halkeileeko kynsilakkasi nopeasti? 7 tehokasta keinoa pitää kynnet siistinä pitkään

Kilpailut

Uusimmat