Kuva: Fotolia

Kuivattaako kesä hiuksesi? Vinkit värjättyjen hiusten suojaamiseen

12.06.2016 11:15 - Emmi Moilanen

Kesällä aurinko ja uiminen voivat saada pahaa jälkeä aikaan etenkin vaalennetuille hiuksille.

Auringossa tulisi ihon suojaamisen lisäksi muistaa varjella myös hiuksia paahtavalta kuumuudelta. Glamour listasi ohjeet, joiden avulla vaalennetut hiukset säilyvät helteelläkin terveinä ja hyväkuntoisina.

Muista kosteutus

Kesän parhaimmat asiat, kuten aurinko, uiminen ja helteellä ulkoilu eivät valitettavasti helli kuontaloasi, vaan voivat olla resepti kuiville sekä hauraille hiuksille. Erityisesti vaarassa ovat vaalennetut hiukset. Kesäisin ne tarvitsevatkin usein enemmän huolenpitoa, kuin pelkästään kosteuttavan shampoon ja hoitoaineen.

- Kesällä kannattaa kuluttaa normaalia enemmän aikaa hiustenhoitoon ja käyttää esimerkiksi kosteuttavaa tehohoitoa kerran viikossa, ohjeistaa kampaaja Anival Morales.

Hoida ennen ja jälkeen uimisen

Vaaleahiuksisille tuttu ongelma on, että hiukset saattavat muuttua vihertäviksi uima-altaassa polskimisen jälkeen. Moralesin mukaan syy tähän ei olekaan vedessä oleva kloori, kuten usein luullaan - vaan kupari.

- Kupari on hapettunut kloorin vaikutuksesta. Tämän seurauksena kupari sitoo proteiineja hiuksiisi, joka aiheuttaa vihertävän sävyn, hän kertoo.

Vihertävän sävyn estämiseksi hiuksiin kannattaa levittää hoitoainetta juuri ennen uimista. Toinen vaihtoehto on kastella hiuksesi pikaisella suihkulla, jolloin vedessä olevat kemikaalit pääsevät imeytymään epätodennäköisemmin. On hyvä muistaa, että klooriveden lisäksi myös merivesi kuluttaa hiusta.

- Meriveden mineraalit ja suola voivat kerääntyä hiuksiisi saaden ne näyttämään kiillottomilta ja menettämään väriään, kertoo väriasiantuntija Nicola Clarke.

Uitpa siis millaisessa vedessä tahansa, muista huuhdella hiuksesi puhtaalla vedellä heti kuivalle maalle päästessäsi. Toimimalla mahdollisimman nopeasti minimoit hiuksille aiheutuvat vauriot.

Suojaudu UV-säteilyltä

Auringossa oleilu voi kuluttaa paitsi värjättyä sävyä, se todennäköisesti vaurioittaa myös hiuksiesi rakennetta.

- UV-säteily on syyllinen kuivumiselle ja haalistumiselle, kertoo Clarke.

Ennen kuin ulkoilutat hiuksiasi kesäauringossa, Clarke suositteleekin tarkistamaan, että käyttämissäsi hiustuotteissa on lisättynä UV-suoja.

Oikeanlainen shampoo

Värjätyistä hiuksista huolehtiminen voi vaikeutua lomamatkan aikana. Hotelleista löytyvät pienet shampoo- ja hoitoainepurnukat eivät ole kaikista laadukkain vaihtoehto hiuksillesi, sillä ne ovat harvoin käsitellyille hiuksille suunnattuja.

- Silikonia sisältävät shampoot jättävät jäämiä hiuksiisi saaden ne menettämään kiiltonsa. Myös värin tummentuminen on mahdollista, kertoo Clarke.

Jos saatavillasi ei ole värjätyille hiuksille tarkoitettuja pesuaineita, ei hätää. Morales neuvoo harventamaan pesuväliä ja käyttämään joka toinen päivä esimerkiksi kuivashampoota.  

Muista ylläpito

Pienet, mutta säännölliset hoitotoimenpiteet pitävät vaalennetut hiukset terveinä ja hyvinvoivina pidempään.

- Voi tuntua turhauttavalta leikata hiuksiasi, jos haluat kasvattaa pitkät surffaajahiukset, mutta säännöllinen siistiminen vain edistää hiustesi hyvinvointia, kertoo Clarke.

- Kaksihaaraiset latvoissa voivat saada hiuksen haurastumaan koko pituudeltaan, hän jatkaa.

Kannattaa vähentää myös hiustenkuivaajan käyttöä ja antaa hiusten kuivua omaan luonnolliseen tahtiinsa. 

- Jos et halua lähteä ihmisten ilmoille kosteilla hiuksilla, voit kokeilla lettejä, Clarke ehdottaa.

- Moderni ja kesään sopiva kampaus aiheuttaa myös paljon vähemmän vahinkoa hiuksille, kuin föönaus, hän toteaa.

Lähde: Glamour

Lue myös: Kohti kauniimpia kutreja: 7 faktaa hiusten harjauksesta

Kilpailut

Uusimmat