Lady Gagan housut olivat kuin pelkää lahjetta - katso kuvat näyttävästä tyylistä
Laulaja Lady Gaga,29, on näyttävä ilmestys. Yleensä hän pyrkii shokeeraamaan muita omalla pukeutumisellaan, tai ainakin aiheuttamaan keskustelua. Hänen yllään on nähty muun muassa liha-asu sekä asuja, jotka ovat olleet niin olemattomia, että voisi todeta hänen olleen lähes alaston.
Tällä kertaa hänet nähtiin kaupungilla asussa, joka henkii tyyliä. Se koostui muodin mukaisesti hihattomasta poolosta sekä leveälahkeisista housuista. Vaikka asu olikin viimeisimmän muodin mukainen, oli siinäkin se Gagamainen niksi. Housujen lahkeet olivat nimittäin sen verran liehuvat, että vaikutta hetkittäin siltä, kuin hänellä olisi yllään hame.
Mitä mieltä sinä olet lookista, hitti vai huti?
Kilpailut
Uusimmat
Tammikuun paukkupakkaset tulivat maksaneeksi miljoonia - ennätysmäärä vahinkoilmoituksia
Espanjan suosituille turistisaarille alkoholin myyntikielto
Useat huolissaan taloyhtiönsä kunnosta - erityisesti yhden vuosikymmenen talojen remontteja lykätään
Windows95manin suuri kotiinpaluukeikka järjestetään Espoossa
Nobel-palkittu kirjailija Alice Munro on kuollut
Näytä lisää