Victoria Beckham marssitti catwalkille "järkyttävän laihoja" malleja - katso

12.09.2016 13:45 - Rea Tallgren

Siinä, missä mallimaailman monet suuret tekijät yrittävät palkata malleja, joilla on aikaisempaa korkeampi painoindeksi, vaikuttaa Victoria Beckham vievän trendiä aivan toiseen suuntaan.

Victoria Beckham, 42, ei ole koskaan salannut sitä, että hän ihailee laihuutta. Ikonisessa haastattelussa neljän lapsen äiti on muun muassa tunnustanut, ettei hän ole "sellainen ihminen, joka söisi hampurilaisia". Lisäksi hän on kertonut avoimesti armottomasti kuntoilurituaalistaan, joka sisältää kymmenien kilometrien juoksutreenejä viikottain.

Nainen suosii hoikkuutta myös vaatemallistojensa muotinäytöksissä, joista tuorein on jälleen noussut otsikoihin "järkyttävän anorektisten näköisten mallien" ansiosta. 

Mallistoa esittelemään Beckham oli valinnut malleja, joiden mittausuhteet hätkähdyttävät. Daily Mailin artikkelin mukaan vyötäröt ovat malleilla niin kapeita, että eräskin heistä, alla olevassa kuvassa nähtävä Jessie Bloemendaal, on vyötäröltään samankokoinen kuin kahdeksanvuotias lapsi.

Katso lisää kuvia ja video näytöksestä alta. Mitä mieltä sinä olet, ovatko mallit jo liian laihoja?

{custom_embed_aspectratio::}

Lue myös: Victoria Beckham julkaisi suloisen kuvan itsestään ja tyttärestään - joutui kritiikin kohteeksi

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat