Kauneustrendit hämmentävät: Meikkaa itsestäsi flunssaisen näköinen ja kiinnitä silmäpussitarrat

12.03.2015 16:15 - Senni Loikala

Maailmalla puhaltavat uudet tuulet kauneusrintamalla, kun naiset tavoittelevat japanilaisen trendin mukaista ulkomuotoa.

"Me no shita chiiku" on japanilainen kauneustrendi, jonka tarkoituksena on meikata itsestään tarkoituksella flunssaisen näköinen. Vaikka villitys kuulostaa omituiselta, näyttävät ainakin japanilaiset kaunottaret erittäin upeilta kyseisessä meikissä.

Flunssainen olemus syntyy siten, että laitetaan karkinväristä hohtoa poskipäiden yläpuolelle sekä silmien alapuolelle. Punertavat silmänympärykset ovat tuttuja monelle lentsua poteneelle, mutta harva on ymmärtänyt, että nuupahtaneessa ulkomuodossa voisi olla jotakin kaunista.

Silmäpussit esiin

Sairastunut olemus ei ole ainoa erikoisuus, joka on muodissa Japanissa. "Byojaku" on kauneustrendi, joka voi kuulostaa monesta lähes yhtä omituiselta kuin flunssaiset silmät. Byojakun ideana on, että naiset meikkaavat itselleen silmäpussit. Myös silmien alle kiinnitettäviä tarroja, jotka nostavat silmäpussit esiin, on saatavilla.

Pääset katsomaan kuvia "me no shita chiiku" -flunssameikistä täältä.

Tutoriaaleja kuvineen päivineen byojakuun löydät puolestaan täältä.

Seuraava artikkeli: Miten tyylit ovat vuosien aikana muuttuneet? Mielenkiintoinen video paljastaa

Lähde: Refinery29

Kilpailut

Uusimmat