Vieraana häissä: Ota tärkeät etikettisäännöt haltuun

03.11.2014 17:37 - Susanna Karttunen

Positiivinen asenne, itselle määrätyllä paikalla istuminen sekä some-ohjeiden noudattaminen ovat asioita, joita kaikkien vieraiden tulisi muistaa.

Häät ovat monen parin elämän tärkein päivä. Siksi vieraiden tulisi noudattaa oikeaa etikettiä ja varmistaa, ettei morsiusparin ilo laannu ainakaan heidän tekojensa vuoksi. Vaikka onkin luonnollista, että virheitä sattuu, lukemalla alla olevat vinkit voit varmistua, ettet vahingossa loukkaa kenenkään tunteita.

1. Vastaa hääkutsuun ajoissa, mieluiten mahdollisimman nopeasti.

2. Älä kysy, saatko tuoda lisäksesi ystäviä tai avecin, jos näin ei kutsussa lue.

3. Älä peru osallistumistasi viime hetkellä ilman todella hyvää syytä. Pari on jo maksanut osallistumisestasi, joten ei ole reilua laskuttaa heitä turhaan.

4. Anna hääparin toiveiden mukaan lahja joko ennen häitä tai juhlapäivänä. Älä kuitenkaan lykkää sen antamista myöhemmäksi, koska se saattaa helposti unohtua.

5. Ole ajoissa. Vartinkin myöhästyminen saattaa viedä arvokasta aikaa esimerkiksi parin kuvaussessiosta.

6. Selvitä haluaako hääpari heistä otettuja kuvia sosiaaliseen mediaan. Vaikka he antaisivatkin luvan, älä julkaise kuvaa, jossa morsian ei satu näyttämään niin edustavalta.

7. Älä pukeudu valkoiseen tai mihinkään, joka vetää liikaa huomiota sinuun. Kaikkien katseiden tulisi kohdistua hääpariin.

8. Älä yritä vaihtaa istumapaikkaasi. Istumajärjestyksen suunnitteleminen ei ole helpointa puuhaa, mutta hääpari on luultavasti tehnyt parhaansa, jotta kaikki viihtyisivät.

9. Pidä positiivinen asenne. Häät ovat iloinen juhla, joten vältä kaikenlaista draamaa ja ikävää kommentointia.

10. Varo, ettet juo liikaa alkoholia. Vaikka harkintakykysi olisikin muuten hyvä, usean viinilasin jälkeen muiden tuomitsevat katseet saattavat kohdistua myös sinuun.

Haluatko tietää, millainen morsian olet? Tee hauska häätestimme täällä.

Lähde: Glamour

Kilpailut

Uusimmat