Kuva: AOP

1990-luvun suosikkibändi tekee paluun - uusi albumi ja maailmankiertue

21.06.2016 08:15 - Iiro Myllymäki

TLC julkaisi edellisen albuminsa 14 vuotta sitten.

1990-luvulla mainetta niittänyt yhdysvaltalainen r’n’b-yhtye TLC on tekemässä paluuta. Muun muassa Waterfalls ja No Scrubs -hiteistään tunnettu bändi on julkaisemassa uuden albumin 14 vuotta edellisen albuminsa jälkeen. Yhtyeen manageri Bill Diggins on vahvistanut myös maailmankiertueen.

Kolmihenkisenä parhaiten tunnettu yhtye supistui duoksi, kun Lisa ”Left Eye” Lopez kuoli traagisesti auto-onnettomuudessa vuonna 2002. Tionne "T-Boz" Watkins ja Rozonda "Chilli" Thomas julkaisivat bänditoverinsa menehtymisen jälkeen vielä yhden albumin. Nyt managerin mukaan luvassa on 15 uutta kappaletta.

TLC on rahoittanut uuden albuminsa julkaisun joukkorahoituskampanjalla. Yhtye pääsi yli 130 000 euron tavoitteeseen vain muutaman päivän aikana, sillä fanien kiinnostus uutta musiikkia kohtaan oli niin suurta.

TLC kolmihenkisenä. (kuva: AOP)

Lue myös: Justin Timberlake julkaisi hykerryttävän musiikkivideon - keräsi päivässä jättiyleisön

Lähde: Digital Spy

Kilpailut

Uusimmat