24 vuotta vanha video laulaja Björkistä leviää netissä - esiintyi jo tuolloin hyvin persoonallisesti
Björk, 50, on kenties Islannin tunnetuin laulaja, jonka maailma tietää. Alternatiivista musiikkia tekevä nainen on laulanut jo 70-luvulta lähtien. Hän on julkaissut kolme albumia Sugarcubesin laulajana, yhdeksän sooloalbumia ja kaksi elokuvasoundtrackia. Yksi eksentrisen laulattaren tunnetuimmista kappaleista on It's Oh So Quiet.
Nyt Facebookissa on alkanut levitä video, jolla nähdään Björkin 24 vuotta sitten kuvattu keikka. Siinä jonkinlaiseen kansallisasuun pukeutunut Björk hyppii ja esiintyy lyhyessä kampauksessa.
Video on kerännyt kolmessa päivässä lähemmäs 900 000 katselukertaa. Katso video alta tai tästä.
Lue myös: Metallica soitti ensimmäistä kertaa uuden Hardwired-sinkkunsa livenä - katso
Kilpailut
Uusimmat
Myrskyluodon Maija hallitsee jo Pohjoismaita - rikkoi huiman rajapyykin
Voiko Suomi jäädä pois ensi vuoden Euroviisuista? Näin Yle kommentoi
Aiempaa harvempi nosti opintolainaa vuonna 2023 - määrä kääntyi laskuun ensimmäistä kertaa 10 vuoteen
Taskuvarkaat liikkuvat erityisesti tiettyinä kellonaikoina ja kuukausina - varo näitä
Yksi kokelas keräsi hurjat 10 laudaturia - kevään ylioppilaskirjoitusten tulokset julki
Näytä lisää