Kuva: Jussi Hellsten

Lauri Tähkä: "Kotini on rakkauden talo"

14.03.2017 15:17 - Anna Hopi

Tähkä ammentaa voimaa ja tekee musiikkia kotonaan.

Laulaja Lauri Tähkän eteisestä paljon kulje ihmisiä. Se on täynnä tavaroita.

- Kun tulen sinne, tiedän olevani kotona ja turvassa. Suljen oven ja olen astunut rakkauden taloon, hän toteaa Iskelmän iltapäivien Meillä kotona -ohjelmasarjassa.

Joskus Tähkän eteisessä oli piano, mutta mies koki sen olevan aina tiellä, ja antoi sen naapurilleen.

- Nyt siinä on vaan kenkiä ja tauluja reissuilta. Yksi sellainen ihana taulu, jossa on nepalilaisia lapsia. Aina kun tulen kotiin, katson niitä lasten ilmeitä. He tulivat lähelleni matkallani, jonka tein maahan. Siinä on joku vilpitön rakkaus niiden ihmisten olemuksessa. Siksi ehkä kutsun kotiani rakkauden taloksi, koska he ottavat minut vastaan siinä ovella.

"Nautin pitkistä aamuista"

Mies sanoo ammentavansa paljon voimaa jopa biisintekoon keittiöstään.

- Tila on avonainen, mutta keittiön pöydän pää on tärkeä paikka. Istun usein siinä ja mietin. Jos on pitkä aamu, ja on aikaa, nautin ajastani siinä, hän miettii.

Jääkaapista löytyy perheellisellä miehellä aina ruoantekotarvikkeita. Porkkanaa, peruna ja muita juureksia riittää, jos kylään tulee yllätysvieraita tai lapset tarvitsevat ruokaa.

Musiikintekijä Timo Kiiskinen on aistinut kodista hyvän energian siellä käydessään, ja Tähkä luottaa herkän miehen näkemykseen. Yksi Laurin lempipaikka on olohuoneessa.

- Talon keskus on varmasti seinä, missä on paljon taidetta, siellä on kuvastoa, josta tykkään, hän miettii.

Laulaja tuijottelee usein metsää olohuoneesta ja kuuntelee vinyylilevyjä kaikessa rauhassa.

- Siinä on hyvä olla, paikallaan kaikessa rauhassa.

Kuuntele Iskelmän iltapäivälähetystä ja Satu Kotosen juontoa joka arkipäivä klo 14-18.

Kilpailut

Uusimmat