Kuva: Mikko Räsänen

Ysärifanit saivat oman tunnusbiisinsä: "Rakkaudesta tuohon vuosikymmeneen"

02.06.2017 17:44 - Mikko Räsänen

Chorale kertoo uutuuskappaleensa tekemisen kestäneet yli 1,5 vuotta.

Suomalainen dance-yhtye Chorale on julkaissut tänään uuden kappaleensa Retroperjantai. Kappale on puhdasta ylistystystä ysärimusiikille ja eurodancelle. 

- Kappaleen syntytarina on aika erikoinen. Tein kappaleen ysärityyppisen pohjan joskus 1,5 vuotta sitten, mutta siihen tekeminen tyssäsi, kun ei ollut ajatusta, miten jatkaisi, Choralen Markus Ahola kertoo.

- Mietimme tosi pitkään sitä, mistä aiheesta tehdään teksti, laulaja Susanna Suutarinen jatkaa.

Lopulta ajatus syttyi.

- Olimme viime kesänä Oulussa keikalla ja tutustuimme siellä Oku Luukkaiseen, joka juontaa Radio Novalla ysäriohjelma Retroperjantaita. Aloimme sen pohjalta miettiä, pitäisikö sanoituksenkin olla ysärityyppinen.

- Monilla on sama tarina, että on elänyt nuoruutta 90-luvulla. Sitten on tullut välikausi, on tehty töitä ja perustettu perheitä, ja nyt on taas kivaa nostalgisesti muistella musiikin kautta 90-lukua. 

Lopulta koko kappaleen nimeksi tuli Retroperjantai ja Oku Luukkainenkin vilahtaa sanoituksissa.

- Ysäriohjelmia on ollut useampia ja monen eri dj:n kanssa olemme keikkailleet, mutta kyllä meille oli itsestään selvää, että nimenomaan Retroperjantai pitää ehdottomasti saada biisiin mukaan. Okusta näkee sen, että hän tekee hommia todellisesta rakkaudesta tuohon vuosikymmeneen ja tähän musiikkiin. 

Kun ajatus kappaleesta oli keksitty, kirjoittivat Markus ja Susanna nopeasti sanat uutuuskappaleeseen. Lopputulokseen he ovat tyytyväisiä.

- Kyllä se Choralelta kuulostaa. Meillä on aina ollut tarkoitus saada aikaan meneviä biisejä. Viime albumilla teimme ehkä syvällisempiä tekstejä, mutta tämä on taas ihan puhdas bilebiisi, Markus kertoo.

Markus Ahola ja Susanna Suutarinen muodostavat Choralen. (kuva: Mikko Räsänen)

Choralen tarina on jo pitkä. Yhtye perustettini vuonna 2000. Esikoissingle Univiidakko ilmestyi 2004 ja on yhä yhtyeen suurin hitti.

- Univiidakon kanssa tulee edelleen törmäyksiä, että ihmiset ihmettelevät, onko se meidän biisi. Ovat kuulleet kappaleen, mutta eivät ole tiedostaneet, kuka sen esittää, Markus kertoo. 

Helsingin seudulla Chorale on monelle tuntematon. Mutta mitä pienemmille paikkakunnille mennään, sitä varmemmin kaduilla törmää autoihin, joiden takakontteihin kätketyt subwooferit soivat Choralen tahtiin. 

- Uusimaa on tosi haasteellinen alue meille, kun taas Pohjanmaa ja Itä-Suomi ovat meille vahvoja alueita. Varsinkin Pohjanmaalla meillä tuntuu olevan paljon kuulijoita. Se on sellaista autokansaa, Markus miettii.

Ja vaikka Choralea ei valtamediassa juuri näekään, on dance-yleisö yhtyeen löytänyt.

- Kun kierretään ympäri Suomea, niin vaikka biisimme eivät juurikaan soi radioissa, yleisö keikoilla tuntuu osaavan kaikki biisit ulkoa. 

Chorale täyttää vuonna 2020 kunnioitettavat 20 vuotta. Yhtyeellä on suunnitelmat 20-vuotistaiteilijajuhlasta.

- Halusin tehdä silloin "Back to Basic" -albumin, mikä olisi ihan täyttä ja puhdasta ysäriä saundiltaan, eli siihen otettaisin mukaan aitoja vanhoja ysärisoundeja, Markus kertoo.

- Me yritimme jossain vaiheessa irti koko ysärigenrestä, mutta se ei lopulta ehkä ollut hyvä idea, Susanna miettii.

- Tänä iltana -biisi oli yritys siirtyä vähän Romania-dancen suuntaan. Osa tykkäsikin siitä, mutta ei se keikoilla koskaan toiminut, Markus myöntää.

Tänään Chorale vierailee Radio Novan Retroperjantai-ohjelmassa. Bändi odottaa sitä innolla, sillä yleensä he ovat Retroperjantaissa vastaanottimien toisessa päässä, kuulijoina.

- Kuuntelemme Retroperjantaita aina, kun vain mahdollista. Autossa keikkamatkoilla radio on aina auki ohjelman aikana.  

Retroperjantai
Radio Novalla 
Perjantaisin klo 19-22 (ja pidempäänkin, jos juontaja oikein innostuu)
Liity Retroperjantain Suomen suurimpaan ysäriyhteisöön täällä

Lue myös: Imatralla kuuluu pian "Bum diggi diggi diggi bum diggi bam"

Lue myös: Retroristeily villitsi täyden laivan juhlimaan 90-luvun musiikkia - katso parhaat kuvat

Lue myös: Ysäritähteä odotettiin Radio Novan studioon - olikin joutunut auto-onnettomuuteen

Kilpailut

Uusimmat