Kuva: AOP

HIM-näyttelyn valokuvannut Ville Juurikkala: Bändissä kiehtoo raakuuden ja herkkyyden yhdistelmä

15.06.2017 16:00 - Iiro Myllymäki

HIM on lähtenyt tänään jäähyväiskiertueelleen, ja lisäksi Helsingin taidemuseo HAMissa on avattu bändiin keskittyvä valokuvanäyttely.

Tänään on merkittävä päivä Suomen yhdelle kansainvälisesti tunnetuimmalle bändille, HIMille. Bändi aloittaa tänään yli kymmenen maata kattavan jäähyväiskiertueensa Espanjasta Madridista. Kiertue saapuu heinäkuussa Suomeen, kun bändi esiintyy Tuska- ja Miljoonarock-festivaaleilla. Kiertueen lisäksi tänään on polkaistu käyntiin Helsingin taidemuseo HAMissa valokuvanäyttely, jossa bändiä on kuvattu juuri ennen jäähyväiskiertueen alkamista.

HIM: Right Here In My Eyes -nimisen näyttelyn valokuvat on ottanut rockvalokuvaaja Ville Juurikkala. Radio Cityn Iltapäivän Juha Valvio haastatteli Juurikkalaa tänään näyttelyn avajaispäivänä. Juurikkala pitää HIMiä ehkä Suomen merkittävimpänä bändinä kansainvälisen menestyksen osalta, sillä bändi on yltänyt kultalevymyyntiin jopa Yhdysvaltain markkinoilla.

Ville Juurikkala (kuva: Senja Rapila)

Bändin karisma on Juurikkalan mielestä lähtöisin bändin keulakuvasta Ville Valosta. Juurikkalaan on iskenyt myös bändin tuotannossa yhtä aikaa asustelevat tunteiden ääripäät.

- Erityisen mielenkiintoista HIMin musiikissa ja muutenkin bändissä on se, että se on yhtä aikaa todella raakaa ja todella herkkää. Useimmissa omissa kuvissanikin pyrin tuomaan tätä esille, Juurikkala kertoo.

Juurikkala uskoo, että mikä tahansa mielenkiintoinen taide lähtee tämänkaltaisten ääripäiden yhdistelemisestä.

Bändin rento yhteishenki jäi mieleen

Ville Valo on kuvaillut Helsingin taidemuseo HAMille Juurikkalaa ”fotografiseksi saattohoitajaksi vailla vertaa”. Valokuvanäyttely on erittäin hyvin tässä ajassa kiinni, sillä viimeiset teokset siihen valmistuivat vasta tällä viikolla.

- On siellä HAMin näyttelyssä myös tummempaa ja eeppisempää kuvastoa, mutta mulle on jäänyt eniten mieleen se miten jätkillä on ollut viimeisten viikkojen aikana tosi iloinen ja hyvä yhteishenki. Kai siitä osa onnistui taltioitumaan kameralle, Juurikkala toteaa HAMin nettisivujen mukaan.

Näyttely on avoinna HAM-kulmassa 3.7. asti.

Lue myös: HIM-yhtyeen lopetusilmoitus herkisti fanit: "Sydämeni särkyi"

Lähde: HAM

Kuuntele Radio Cityn Iltapäivää arkisin klo 14-18.

Voice.fi ja Radio City kuuluvat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat