Kuva: Mikko Räsänen

Neljänsuora kätkee fanituotteita maastoihin ympäri Suomea - lähde aarrejahtiin!

24.07.2017 12:11 - Anna Hopi

Neljänsuora-bändi innostui geokätköilystä, ja järjestää siksi faneilleen yllättyksiä.

Laulaja Antti Ketonen viettää tiivistä keikkakesää. Hän on keikkaillut Neljänsuora-yhtyeen kanssa kymmenen päivää putkeen ja kaipaa jo vapaapäivää.

- Se tulee kyllä ihan oikeaan paikkaan. Pitää huilata vähän, torstaina taas jatketaan, hän hymyilee.

Ketonen kertoo Neljänsuora-yhtyeen siirtyneen omalla tavallaan myös metsään. Fanien ei tarvitse pelätä, etteikö bändiä näkyisi keikkalavoilla. Kyse on geokätköilystä.

- Meillä on tällainen aarteenetsintä, joka lanseerattiin. Äänimiehemme harrastaa geokätkentää. Halusimme kehitellä siihen jotain Neljänsuoraan liittyvää, ja mietin miten se onnistuisi. Otin yhteyttä koodaajaan ja helposti rakentui softa, jota kautta voi etsiä. Ensimmäienn kätkö on jätetty välille Kotka-Helsinki, hän paljastaa.

- Neljänsuoran Facebookista löytyy lisäohjeita. Kätköistä löytyy Neljänsuoran fanituotteita ja lippuja keikoille! Nestemäistä emme viitsineet laittaa, kun on nuoriakin faneja. Pitää tuntea vastuunsa, hän sanoo.

Kiinnostuitko? Katso alla oleva video Neljänsuoran Facebookista ja lue lisää täältä.

Lue myös: Iskelmätähti Antti Ketonen tunnustautuu jääkaappiramppaajaksi: "Tapa ärsyttää vaimoani"

Kilpailut

Uusimmat