Kuva: Mikko Räsänen

Iskelmä Gaala: Vuoden parhaaksi iskelmäksi valittiin Antti Ketosen ensimmäinen soolokappale

31.01.2018 22:30 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Antti Ketonen tunnetaan parhaiten Neljän suora -yhtyeen laulajana.

Laulaja Antti Ketonen pääsi nostamaan pokaali Iskelmä Gaalassa, kun hänen ensimmäinen soolokappaleensa, Olisitpa sylissäni valittiin Iskelmän kuuntelijoiden toimesta vuoden parhaaksi iskelmäksi.

Viime vuonna Ketonen myönsi, että soolouralle lähteminen jännittää.

- Soolon kokeileminen tuntuu jännältä, koska olen tehnyt Neljänsuoran kanssa töitä jo 19 vuotta. Yhtyeessä tehdään kompromisseja, mutta nyt saan siinä sivussa toteuttaa omaa näkemystäni, laulaja iloitsee.

Riskinotto kuitenkin kannatti, sillä kappale on tähän mennessä striimannut kultaa Spotifyissa. 

- Oli mahtava yllätys, että ihmiset ovat kuunnelleet Olisitpa sylissäni -biisiä näin paljon. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin: suunnittelemme kovaa vauhtia jo uusia kappaleita ja pääsen taas pian studioon, Antti fiilistelee.     

Olisitpa sylissäni -kappale kertoo tulikuuman rakkauden menettämisestä. Samuli Sirviön tuottaman kappaleen ovat tehneet Lauri Tähkä, Matti Mikkola sekä Sinikka Svärd.

Kappaleen pääset kuuntelemaan alta.

Lue myös: Antti Ketonen paljastaa urahaaveensa: "TV-projektit ja leffasoundtrackit kiinnostavat"

Kilpailut

Uusimmat