Rohkea Maria Mena Suomeen helmikuussa

18.12.2008 15:06 -

Kansainväliseen menestykseen noussut norjalainen rohkeasanainen poptähti Maria Mena saapuu konsertoimaan Suomeen helmikuussa. Tänä syksynä viidennen albuminsa julkaissut 22-vuotias laulaja-lauluntekijä esiintyy Helsingin Korjaamolla lauantaina 7. helmikuuta.

Maria Mena nousi tähdeksi Norjassa jo 15-vuotiaana singlellään "My Lullaby", jolla Mena kuvaili tunteitaan vanhempiensa avioerosta. Avioeron aikaan vasta 9-vuotias Mena koki eron masennuksena ja syömishäiriönä. Maria Menan musiikin vahvuuksia onkin aina ollut herkkyys, rehellisyys ja rohkeasanaisuus.

Menan uusin levy "Cause And Effect" julkaistiin tänä syksynä. Albumilta nostettu "All This Time (Pick-me-up Song)" -hitti on tullut tutuksi radioista ja biisistä tehty video on pyörinyt tiuhasti musiikkikanavilla. Kappale tunnistetaan myös Grayn Anatomia -sarjan mainoksesta.

Korjaamon konsertti on Maria Menan ensimmäinen virallinen keikka Suomessa lukuun ottamatta tämän syksyn promovierailua. Koskettavana tulkitsijana tunnettu Mena esiintyy Korjaamolla kitaristin, basistin ja kosketinsoittajan kanssa. Liput tulevat tänään myyntiin.

The Voice on mukana Maria Menan Suomen vierailussa ja tulee alkuvuodesta jakamaan lippuja keikalle!

Kilpailut

Uusimmat