Kuva: Emmi Moilanen

Rap-artisti F murtaa miehistä musiikkigenreä: 'Rapin tekeminen naisena on feministinen teko'

16.12.2019 16:15 - Milena Raappana

F eli Fanni Sjöholm on ehdolla Emma-gaalassa rap ja R&B -kategoriassa sekä havittelee vuoden tulokkaan pystiä.

Emma-gaalassa vuoden tulokas- ja rap ja R&B -kategoriassa ehdolla oleva rap-artisti F, oikealta nimeltään Fanni Sjöholm, tuo virkistävää muutosta ja murtaa miehistä musiikkigenreä. 

Vuonna 2017 ensimmäisen biisinsä julkaissut feministinen artisti näkee, että miesten rakentamassa hiphop-kulttuurissa näkyy vihdoin muutosta.

- Hip hop -kulttuuri ei ole maailmalla eikä Suomessa tehty meille naisille. Backstageilla, studioilla ja kuvauksissa ei aina ole sen takia helppoa. Tilat eivät tunnu turvallisilta. Ne eivät välttämättä ole sellaisia, joissa olisi itsenään hyvä olla. Nyt on sellainen olo, että oikeasti jotain on heilahtanut ja muutos on tapahtumassa. Se tuntuu hienolta, Sjöholm kertoo Voice.fi:n haastattelussa. 

Turvattomuuden tunne tietyissä tilanteissa tai toisten ihmisten takia on saanut Sjöholmin vetäytymään kuoreensa ja ikään kuin pienentämään omaa itseään ja persoonallisuuttaan. 

- Naisen ääni on uusi hip hopissa, totta kai, ja se ottaa aikansa, hän sanoo ja kertoo olevansa ilolla mukana eturivissä tekemässä skeneen muutosta. 

(kuva: Emmi Moilanen)

Hänen mukaansa yksi konkreettinen esimerkki skenen murroksesta on Emma-ehdokkuuksissa nimettyjen naisartistien määrä. Hänen kanssaan rap ja R&B -kategoriassa toisena naisartistina ehdolla on Etta ja vuoden tulokas -kategorian pystiä havittelee feministiseksi tunnustautuva räppäri Yeboyah, jonka Elovena EP on koettu poliittisesti kantaaottavaksi.

Myös Sjöholm mielellään puhuu eri alustoilla tasa-arvosta ja omista arvoistaan. Hän kuitenkin sanoo, ettei tietoisesti musiikissaan korosta naisnäkökulmaan, vaan se tulee luonnostaan esiin. 

- Sanon aina, että rap-musiikin tekeminen naisena on jo feministinen teko. Tavallaan se hienosti toteuttaa itseään tästä näkökulmasta, mikä minulla on. Olen nuori nainna ja silloin tuon hip hop -musiikkiin sellaisia asioita, mitä siinä ei ole ehkä samalla tavalla ennen ollut, Sjöholm kuvailee. 

Vuoden rap ja R&B -kategoriassa muita ehdolla olevia artisteja ovat IBE, Gettomasa, Juno ja Kube. Vuoden tulokkaaksi ehdolla ovat costee, jonka kanssa Sjöholm on tehnyt yhteistyötä, Jesse Markin ja MELO

Emma-gaala järjestetään 8. helmikuuta Hartwall Arenalla. 

Lue myös: Mitä Emma-ehdokkaat ajattelevat Maustetytöt-kohusta? Vain yksi antoi suoran vastauksen

Lue myös: Nelli Matulalle Emma-ehdokkuus tuli jymy-yllätyksenä: "Onhan tämä vuoden vitsi!"

Kilpailut

Uusimmat