Kuva: AOP

The Rolling Stones -legenda Keith Richards ei usko eläköitymiseen - "Tämä on sitä, mitä teemme"

09.09.2020 18:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Yhtye on työstänyt uutta materiaalia.

60-luvulta asti rock-maailmassa viihtynyt legendaarinen The Rolling Stones ei ole lopettamassa, jos asiaa kysytään kitaristi Keith Richardsilta, 76.

- En voisi kuvitella tekeväni mitään muuta. Ehkä se on tapa, mutta tämä on sitä, mitä teemme, mies kertoi Rolling Stone -lehden haastattelussa.

Yhtyeen piti kiertää tänä kesänä, mutta koronavirus keskeytti keikkasuunnitelmat. Laulaja Mick Jagger, 77, haluaa pysyä positiivisena sen suhteen, että yhtye pääsee pian taas lavalle.

- Joudumme ehkä soittamaan pienemmille yleisöille. Vaikka saisimme myytyä lippuja, emme voisi varmaan soittaa heille kaikille samalla kertaa, Jagger pohti.

The Rolling Stones on työstänyt "luppoajalla" uutta materiaalia.

- Luulen, että meillä on 5-7 kappaletta kasassa. Nyt näyttää siltä, että pandemia jatkuu, joten ehkä julkaisemme ne tavalla tai toisella, Richards paljasti.

Vuonna 2022 yhtyeen perustamisesta on kulunut 60 vuotta.

- Toivottavasti olemme kaikki vielä elossa ja pääsemme nauttimaan siitä. Se on jotain, mitä odotamme, Richards nauroi.

Lue myös: Rolling Stones julkaisi kadonneen kappaleen - mukana Led Zeppelinin Jimmy Page

Lue myös: Rolling Stones julkaisee aiemmin kuulemattomia kappaleita 70-luvulta, katso musiikkivideo!

Lähde: Classic Rock

Kilpailut

Uusimmat