Kuva: AOP

Gene Simmons ylistää edesmennyttä Eddie Van Halenia: "Suurin vaikutus sitten Jimi Hendrixin"

09.12.2020 15:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Simmons kustansi aikoinaan Van Halenille demonauhan.

Lokakuussa koko rock-maailma suri, kun ylistetty kitaristi ja legendaarisen Van Halen -yhtyeen perustaja Eddie Van Halen menehtyi. 65-vuotiaana menehtynyt Eddie Van Halen sairasti syöpää kymmenen vuoden ajan

Kiss-yhtyeen basisti-laulaja Gene Simmons, 71, näki Van Halenin ensimmäistä kertaa vuonna 1976 Starwood Club -nimisellä klubilla Los Angelesissa.

- David Lee Roth oli kuin keulakuvien seuraava taso. Dave oli kuningas. Jos Mick Jagger olisi seisonut Davidin vierellä, Jagger olisi ollut kuin kuudesluokkalainen. Mutta kun Eddie astui lavan eteen ja alkoi täppäämään ja muuta... En ollut koskaan nähnyt sellaista. Leuat suoraan sanottuna loksahtivat auki. Kenelläkään sitten Jimi Hendrixin ei ole ollut tuollaista vaikutusta, Simmons hehkutti.

Gene Simmons muun muassa kustansi Van Halenille sen uran alkuaikoina demonauhan sekä Kiss otti Van Halenin lämmittely-yhtyeeksi. Van Halenin jäsenet ovatkin useasti kiitelleet Simmonsia sekä Kissia auttamisesta.

Gene Simmons. (kuva: Getty Image)

Lue myös: Eddie Van Halen menehtyi syöpään 65-vuotiaana - suru-uutinen täytti sosiaalisen median

Lue myös: Tiesitkö? Eddie Van Halen mullisti Beat It -hitin Michael Jacksonin selän takana

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat