Destiny’s Child -tähti: Spice Girls avasi tien
- Spice Girlsit olivat niin hyviä roolimalleja Destiny's Childille. He olivat vahva naisryhmä, josta tuli mammuttimainen brändi, Williams kertoo brittiläiselle Lite-sanomalehdelle.
Destiny's Childin jäsenet Beyonce Knowles, Kelly Rowland ja Michelle Williams olivat suuria Spice Girls -faneja nelisen vuotta. Williamsin mukaan Scary, Sporty, Baby, Posh ja Ginger Spice avasivat tien kärkeen kaikille muille naisryhmille.
Destiny's Childilla ja Spice Girlsillä on paljon yhteistä. Kummatkin ryhmät ovat myyneet albumejaan yli 40 miljoonaa kappaletta. Vuonna 2007 Spice Girls ilmoitti tekevänsä paluun. Maailmankiertue starttasi myöhemmin samana vuonna päättyi ennen aikojaan vuonna 2008.
Kilpailut
Uusimmat
Martti Ahtisaaren hautamuistomerkki on valittu - ehdotuskilpailun voitti vaikuttava ja kookas teos
Karhu yritti tunkeutua Ähtärissä asuttuun saunarakennukseen
Kesätyöpaikkoja tänä vuonna aiempaa vähemmän - joillain aloilla paikkamäärät kuitenkin nousevat
Yli puolet suomalaisista sallisi eutanasian, selviää tuoreesta kyselystä
Euroviisuvoittaja Nemo viisukokemuksestaan: "Ei ollut pelkästään miellyttävä"
Näytä lisää