Jenkkitähti: Lady Gagan suosio murenee
Tori Amos kertoo, että musiikkifanit tarvitsevat juuri tähän hätään Lady Gagan tyylistä väriläiskää, sillä uutisissa on koko ajan sikainfluenssa, taantuma ja sota.
- Hän on meteori - yksi sellaisista laulajista, jotka viihdyttävät ihmisiä hetken aikaa. Eikä siinä ole mitään vikaa, Amos kertoo The Sun -sanomalehdelle.
Pari vuotta sitten Provinssirockissa esiintynyt Amos kertoo, että esimerkiksi veteraanirokkari Neil Young painii aivan eri sarjassa kuin Lady Gaga. Amosin mukaan Young voi hyvinkin esiintyä esimerkiksi Glastonbury-festivaalilla vielä 40 vuoden uran jälkeen, koska kyseessä on aivan eri luokan artisti.
- Kysymys kuuluu esiintyykö Lady Gaga Glastonburyssä 20 vuoden kuluttua. Hän tahtoo viihdyttää ihmisiä ja nyt ajoitus on oikea. Puolet maailmasta on masentuneena ja ihmiset tarvitsevat viihdykettä, Amos tietää.