Kuva: AOP

Jari Sillanpään konsertteja perutaan lisää, nyt myös Lappeenranta: "Ei yhteistyölle mahdollisuutta"

27.10.2023 22:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Syynä perumisiin ovat Sillanpään saamat rikostuomiot.

Jari Sillanpään joulukonsertteja on peruttu useiden kaupunkien toimesta. Jo aiemmin peruneiden Turun ja Hämeelinnan kaupunkien joukkoon liittyy myös Lappeenrannan kaupunki, jonka piti toimia tilanvuokraajana joulukuussa yhdelle Sillanpään joulukonserteista. 

Lappeenrannan kaupunki perustelee päätöstään kuitenkin arvokysymyksillä. Kaupunki muistuttaa olevansa erityisesti esimerkiksi lasten puolella, mitä vastaan Sillanpään toiminta sotii. Muut kaupungit ovat perustelleet tiedotteissaan päätöstä samoilla asioilla. 

"Lappeenranta on muun muassa UNICEFin Lapsiystävällinen kunta, ja kaupunki edellyttää ja odottaa, että kaupungin yhteistyökumppanit edustavat samaa arvopohjaa. Kaupunki on arvioinut tähän arvopohjaan viitaten tilannetta joulukonsertin osalta. Esiintyjä Jari Sillanpään aiemmat ja sittemmin uudelleen julkisuuteen nousseet rikostuomiot ovat ristiriidassa kaupungin arvopohjan ja eettisten ohjeistusten kanssa, ja siten kaupunki ei näe yhteistyölle mahdollisuutta", kommentoidaan Lappeenrannan kaupungin tiedotteessa.

Tuore dokumentti nosti asian uudelleen puintiin

Vaikka tuomiot on luettu jo vuosina 2018 ja 2020, nousivat ne uudelleen mediahuomion kohteeksi syyskuussa MTV Katsomossa sekä MTV3-kanavalla ilmestyneen Siltsu-dokumenttisarjan myötä. Dokumentti on herättänyt laajasti myös kritiikkiä, koska sen on tulkittu haluavan vain puhdistaa Sillanpään mainetta. Sillanpää on tuomittu oikeudessa sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä sekä useammasta huumerikoksesta.

Yle on tavoittanut Sillanpään sähköpostitse kommentoimaan tilannetta. Ylen artikkelin mukaan Sillanpää on pettynyt, että suositut konsertit on peruttu sekä kantaa huolta myös muiden konsertteja varten työskennelleiden ansioiden menetyksistä.

"Viime syksynä 2022 konsertit Turussa, Lappeenrannassa ja Hämeenlinnassa olivat loppuunmyytyjä, joten harmi. Myös lipun ostaneiden puolesta minua harmittaa suunnattomasti. Minua tietenkin harmittaa myös tiimini puolesta, koska tämä kaikki vaikuttaa niin monen perheen elantoon", Sillanpää on kommentoinut Ylelle.

Lue myös: Jari Sillanpää kieltäytyi aluksi dokumenttihankkeesta - Siltsu-dokumentti julkaistaan syyskuussa

Lähteet: Lappeenranta.fiYle

Kilpailut

Uusimmat