Internetsuosikin uusi video häikäisee ja hämmentää - katso

03.03.2010 12:03 -

Hauskoista musiikkivideoistaan tunnetun OK Go -yhtyeen tuore video This Too Shall Pass kerää jälleen laajaa huomiota.

Videon idea sinänsä ei ole uusi, sillä se käyttää Rube Goldberg Machineksi kutsuttua ketjureaktiota, jossa mekaaniset viritelmät vievät reaktiota eteenpäin. Kiteyttäen voisi sanoa, että Rube Goldbergin kone tekee yksinkertaisen asian mahdollisimman hankalasti.

OK Gon This Too Shall Pass -video sisältää varsin mahtipontisia laitteita, johon liittyy muun muassa henkilöautoja ja biisin rytmissä toisiinsa osuvia metallikuulia. Bändin YouTube-sivu kertoo, että he ovat käyttäneet videon suunnitteluun kuukausia, ja se on toteutettu yhdessä Synnlabs-nimisen firman kanssa.

Yhden kuuluisimmista alan videoista on tehnyt sveitsiläinen taiteilijakaksikko Peter Fischli ja David Weiss, joiden Der Lauf Der Dinge -lyhytelokuva vuodelta 1989 sisältää puoli tuntia kestävän ketjureaktion, jota tosin ei ole kuvattu yhdellä otolla, kuten ei OK Gon videotakaan.

Viime viikolla OK Gon jäsenet kirjoittavat New York Timesissä, että heidän levy-yhtiönsä EMI on kieltänyt bändiä sallimasta muita YouTuben käyttäjiä upottamasta heidän videoitaan omille sivuilleen, mistä syystä yhtyeen kuuluisimman videon Here It Goes Againin päivittäiset katsomismäärät tippuivat noin kymmenesosaan. Yhteensä legendaarista juoksumattovideota on katseltu lähes 50 miljoonaa kertaa.

Toki yhtyeen videot kiinnostavat edelleen, sillä esimerkiksi toissapäivänä julkaistua This Too Shall Passia on ehditty katsoa jo yli 590 000 kertaa.

Koska uuttakaan videota ei voi upottaa esimerkiksi tälle sivulle, sen voi käydä katsomassa täällä (YouTube.com).

Kilpailut

Uusimmat