Indica Saksassa: Täällä ei uskota, että soitamme itse

07.05.2010 11:57 -

Keski-Eurooppaa valloittamaan lähtenyt Indica kertoi Voicelle Saksassa, että paikallisten toimittajien kanssa joutuu törmäämään melkoisiin ennakkoluuloihin.

Ennen keskiviikkoista showcase-keikkaansa hotellista Berliinin keskustasta tavoitetut laulaja Jonsu ja basisti-laulaja Heini kertoivat, että mediat Saksassa ja muuallakin Keski-Euroopassa ovat ottaneet heidät innolla vastaan. Käsitykset naisista koostuvien bändien taidoista ja taustoista tulivat tosin yllätyksenä.

-Ensimmäisenä sanotaan, että tämä teidän musiikki ei ole ihan tyypillistä tyttöbändimusaa, mitä se ikinä tarkoittaakaan. Sitten ihmetellään, että soitatteko te muka ihan oikeasti teidän soittimia, Jonsu nauraa.

Myös se, että Indicaa ei ole koottu yhteen levy-yhtiön toimesta, herättää ihmetystä saksalaisissa toimittajissa. Bändi on ilmoittanut ylpeästi, että he ovat ihan itse perustaneet yhtyeensä.

Englanninkielisen A Way Away -albumin medialanseeraustilaisuudessa Berliinissä Indica näytti uudet, raskaammat kasvonsa yleisölle. Bändiä edustavan Nuclear Blast -levy-yhtiön toimitusjohtaja Markus Staiger piti ennen keikkaa hauskan suomenkielisen puheen, jossa hän kertoi Suomea taitamattomalle yleisölle muun muassa, että hän tulee "tappamaan kaikki, jotka eivät pidä Indicasta".

Kilpailut

Uusimmat