The Baseballs näkee keikoillaan villiä menoa: Tytöt alkoivat strippaamaan eturivissä
- Eräällä keikallamme eturivissä olleet tytöt alkoivat yhtäkkiä ottaa vaatteitaan pois ja heittivät alusvaatteitaan lavalle. Se oli kyllä todella hämmentävää ja hauskaa, laulaja sanoo.
Diggerin mukaan yhtye pitää itsekin railakkaasta rokkielämästä. Mies kertoo, että mikäli tiukassa kiertueaikataulussa on sopiva rako, bändi lähtee mielellään bailaamaan.
- Tykkäämme tietysti hauskanpidosta. Olen kuitenkin iloinen siitä, ettemme tarvitse juhlimiseen huumeita tai mitään pillereitä, vaan meillä kyllä riittää omastakin takaa energiaa pitää hauskaa.
Baseballseja pääsee näkemään kesän aikana lukuisilla suomalaisfestareilla. Yhtye muun muassa esiintyy Voicen Juhannus Himosfestivaalilla sekä Turun Ruisrockissa.
Kilpailut
Uusimmat
Tommi Taurula kertoo ikävästä kohtauksestaan Salatuissa elämissä: "Näin siitä painajaisia"
Pitkä odotus palkitaan - Grand Theft Auto 6 -pelin julkaisuaika selvisi
Lähes puolet alaikäisistä hankkii alkoholijuomansa sosiaalisen median avulla, kertoo selvitys
Poliisi voi nyt rapsauttaa kuulohavainnon perusteella 100 euron sakon autoilijoille
Suomen kansalaisuuden sai viime vuonna ennätysmäärä ihmisiä - keski-iältään 29-vuotiaita
Näytä lisää