Tori Amos näytti nuoremmille mallia - katso keikkakuvat
Amosin itsevarmuutta uhkuva esiintyminen ei jättänyt yleisöä kylmäksi. Hän myös näytti ettei välttämättä tarvitse suurta bändiä taakseen soittamaan. Hän hoiti keikan yksinkertaisesti flyygelillä ja syntetisaattorilla.
Amos on tehnyt soolouraa vuodesta 1992 lähtien. Baaripianistinakin aikoinaan työskennellyt kultakurkku julkaisi viime vuonna kaksi albumia. Amosin jazz-setti ei ollut mitään vanhojen lämmittelyä, sillä soittamatta jäi esimerkiksi hänen suurin hittinsä Cornflake Girl. Toki vanhojakin paloja kuultiin, kuten Silent All These Yers.
Kilpailut
Uusimmat
Millaista on vuoden 2024 kenkämuoti? Katso viisi suosikkimallia
Omakotitalojen hinnat laskeneet tänä vuonna - rajuin lasku painottuu tietyille alueille
Miten paljon aurinkorasvaa pitäisi laittaa ja kuinka usein sitä tulisi lisätä?
Sami Uotila uskoo, ettei hänelle välttämättä tarjottaisi enää elokuvarooleja: "Hyväksyin sen"
Sukupuolivähemmistöjen syrjintä on vähenemässä - häirintä ja väkivalta silti yhä korkealla tasolla
Näytä lisää