Suosituista nettivideoistaan tunnetun jenkkiyhtyeen hulvaton uutuusvideo hauskuuttaa – katso

21.09.2010 12:30 - Eeva Rajala

Erikoisia musiikkivideoita aiemminkin väsäillyt jenkkipoppoo OK Go on tehnyt uutuusbiisinsä yhdellä otoksella. Ties kuinka monta kertaa bändi on joutunut aloittamaan alusta, sillä videossa on runsaasti liikkuvia osia.

White Knuckles -kappaleen videossa on käytetty lukuisia koulutettuja koiria, jotka liikkuvat bändin jäsenten käskyjen mukaisesti. Kolmen ja puolen minuutin videota varten on todennäköisesti käytetty melkoisen paljon treenitunteja, jotta kokonaisuus saadaan kerralla purkkiin.

OK Go -rokkipoppoon video näytettiin ensimmäistä kertaa julkisesti Ellen Degeneresin show'ssa eilen. Videon on ohjannut Trish Sie yhdessä bändin kanssa. Bändi kiittää videosta erityisesti siinä esiintyvien koirien kouluttajia.

Aiemmin yhtye on hauskuuttanut muun muassa juoksumattovideolla Here It Goes Again. OK Go julkaisee erikoisversion Of The Blue Colour Of The Sky -albumistaan lokakuussa.

Katso hulvaton video alta:

Kilpailut

Uusimmat