Hevisauruksen riidat jatkuvat, keikkoja peruttu

14.02.2011 18:30 - Mikko Räsänen

Suosittu lastenyhtye Hevisaurus on tammikuusta lähtien riidellyt siitä, kenellä on oikeudet yhtyeen nimeen. Neuvottelut näyttävät ajautuneen umpikujaan.

Kun tieto kulissien takaisista riidoista vuosi julkisuuteen tammikuussa, kertoivat kaikki osapuolet toivovansa asioihin nopeaa ratkaisua. Voicen tietojen mukaan toive ei ole toteutunut, vaan viimeisten kahden viikon aikana neuvotteluissa ei olla edetty.

Ilmeisesti osapuolet eivät enää usko riitojen nopeaan ratkeamiseen, sillä Lippupalvelu kertoo, että Hevisauruksen maaliskuinen konsertti Kuopiossa on peruttu. Tiketin mukaan saman kohtalon on kokenut myös Hevisauruksen maaliskuinen Levin konsertti.

Kuopiolainen ravintola Puikkari on julkaissut kotisivuillaan Hevisauruksen keikkamyyjän tiedotteen. Siinä sanotaan muun muassa seuraavaa:

"Hevisaurus pääsee aloittamaan keikkailun vasta myöhemmin keväällä tai vuoden 2011 loppupuolella ja emme voi tälle asialle mitään."

Jos keikkamyyjäkin pitää mahdollisena, että bändi pääsee takaisin keikkailemaan vasta tämän vuoden loppupuolella, lienee tilanne kulissien takana paha.

Riidassa on kyse siitä, että yhtyeen perustajajäsen Mirka Rantanen hakee itselleen oikeutta niin yhtyeen kuin bändin jäsenten nimiin. Riidassa ovat mukana muut yhtyeen jäsenet, levy-yhtiö ja Helsinki Pump Productions Oy -yhtye, johon kuuluvat Rantasen lisäksi muun muassa Stratovariuksen Timo Kotipelto ja Thunderstonen Nino Laurenne.

Kilpailut

Uusimmat