Tästä syystä Nylon Beat hajosi

26.05.2011 21:00 -

Hittiyhtye Nylon Beat hajosi vuoden 2003 lopussa. Tämän jälkeen yhtyeessä laulaneet Jonna Geagea ja Erin Anttila ovat julkaisseet soolomateriaalia.

Erinin mukaan he tekivät Jonnan kanssa kaiken yhdessä: haastattelut, esiintymiset ja jopa lomat. Tuolloin Nylon Beat oli Jonnalle ja Erinille koko elämä.

- Meillä oli diili, että teemme kaiken yhdessä. Emme käyneet yksin juhlissa, joissa oli valokuvaajia paikalla. Halusimme niin, vaikka se myös sitoi todella paljon, Erin kertoo Voicelle.

Lopettamispäätös oli kytenyt molempien mielissä jo jonkin aikaa, mutta lopullinen päätös tapahtui yhteisellä lomamatkalla. Tuolloin Jonna ja Erin lähtivät pitkästä aikaa kahdestaan lomamatkalle.

- Huomasimme matkalla olevamme kaikesta yhtäkkiä eri mieltä. Riitelimme kuin vanha aviopari. Silloin päätimme, että Nylon Beatin tarina oli siinä. Olimme varmasti molemmat miettineet asiaa jo aikaisemminkin, Erin muistelee.

Kaksikko jäi eropäätöksen jälkeen vielä muutamaksi päiväksi lomakohteeseen jumiin. Tämä kuitenkin saattoi olla hyväkin asia.

- Se teki todella hyvää. Saimme käsiteltyä asian loppuun ja päätimme, että vedämme vuoden loppuun asti kunnialla. Se oli vapauttavaa, koska tiesi maailman olevan sen jälkeen avoin myös muille asioille.

Erin julkaisi Hunningolla-nimisen sooloalbumin eilen. Jonna Geagea julkaisi oman ensimmäisen sooloalbuminsa viime lokakuussa.

Kilpailut

Uusimmat