The Voice Juhannus HimosFestival teki juhannusaattona kävijäennätyksen

25.06.2011 14:34 -

Torstaina startannut The Voice Juhannus HimosFestival teki eilen juhannusaattona tapahtuman historian päiväkohtaisen kävijäennätyksen.

The Voice Juhannus HimosFestivalilla vieraili tapahtuman promoottori Timo Isomäen mukaan eilen 15 000 ihmistä, joka on festivaalin päiväennätys. Esiintymässä nähtiin eilen muun muassa Apulanta, Kaija Koo, Stella ja Anna Abreu.

- Eilen oli hieno päivä. Onnistuttiin kaikilta osin hyvin - artistien suhteen koko päivän draaman kaari toimi. Yleisö oli vastaanottavaista ja mahtavaa. Rauhallistakin on ollut, eli ei mitään vakavia ole tapahtunut, vaan ihan perusmenoa.

Ihmisten viihtyvyyteen ja tunnelman luomiseen liittyy tietysti vahvasti se, missä järjestyksessä artisti esiintyvät. Isomäen mukaan itse esiintyjien toiveet pyritään ottamaan huomioon mahdollisimman hyvin.

- Kyllä aikataulutoiveisiin pystytään aika paljon vaikuttamaan. Se mikä kiinnostaa aikataulujen rakentamisessa on se, miten saadaan yleisö sisälle huvialueelle ja missä vaiheessa tulee taas suurin yleisön paine. Kyllä niitä kellonaikoja yritetään miettiä.

Tänään The Voice HimosFestivalin päätöspäivänä esiintyjinä nähdään muun muassa Jenni Vartiainen, Petri Nygård, Fintelligens ja Happoradio.

Kilpailut

Uusimmat