Idols-Martin syöksy albumilistalla jatkuu

28.10.2011 16:00 - Mikko Räsänen

Idols-voittaja Martti Saarisen suosio näyttää romahtaneen viime keväästä. Vielä keväällä yleisö äänesti Saarisen Idols-voittajaksi, mutta nyt hänen esikoisalbuminsa on putoamassa listalta pian ilmestymisensä jälkeen.

Martti Saarinen voitti Idols-kilpailun viime keväänä. Koska suuri yleisö äänesti Martin voittajaksi, olivat odotukset sympaattisen Martin levymyyntiäkin kohtaan korkealla. Odotukset eivät kuitenkaan ole toteutuneet vaan levystä on tullut listamenestyksellä mitattuna heikoin suomalaisen Idols-voittajan debyyttialbumi.

Levy käväisi korkeimmillaan listalla sijlla 10, mutta on jo neljännellä listaviikollaan pudonnut sijalle 38 ja uhkaa kohta pudota pois koko listalta.

Ilkka Jääskeläistä pidetään yleisesti Suomen Idols-historian pahimana floppina, mutta hänkin menestyi listoilla huomattavasti Martti Saarista paremmin. Ilkan debyyttilevy oli neljä ensimmäistä listaviikkoaan top6:ssa ja kävi korkeimmillaan jopa toisena albumilistalla.

Martti Saarinen on neljännellä jo neljännellä listaviikollaan pudonnut sijalle 38. Järkyttävänä floppina pidetty Jääskeläinen putosi sijalle 38 vasta kymmenennellä listaviikollaan. Martti Saarinen taas ei tule edes näkemään kymmenettä listaviikkoa nykyisellä myyntitahdillaan.

Katso alta vertailu Martti Saarisen ja Ilkka Jääskeläisen debyyttilevyjen listamenestyksistä.

Pari viikkoa sitten Voicen haastattelussa Martti arvosteli levy-yhtiötään siitä, että heikon mainonnan takia kaikki kuluttajat eivät edes tiedä, että hänen albuminsa on ilmestynyt. Jos tuollaisia kuulijoita vielä on, kannattaa heidän mennä esimerkiksi tänne (Spotify) tutustumaan levyyn.

Kuulijoiden tietämättömyys albumin ilmestymisestä lienee mahdollista, sillä Martin ainoa musiikkivideo Se alkaa taas on julkaistu lähes viisi kuukautta sitten pian Idols-voiton jälkeen. Uuden levyn ilmestymisen aikaan ei jostain syystä tehty uutta videota tuomaan koko albumille lisänäkyvyyttä.

Myös Saarisen nettisivuilla on hiljaista, sillä viimeinen uutispäivitys sivuille on tehty kuusi päivää albumin ilmestymisen jälkeen. Viimeisten kolme viikon aikana sivuja ei ole päivitetty ja esimerkiksi Martin huomisesta Syksyn sävel -osallistumisesta ei sivuilla kerrota mitään.

Kilpailut

Uusimmat