The Sounds tulee Suomeen!
Suomessa suurta suosiota nauttiva ruotsalainen The Sounds -yhtye saapuu maaliskuussa Suomeen. Voicen saamien tietojen mukaan Maja Ivarssonin luotsaama bändi esiintyy Kaapelitehtaalla kahdesti 2. ja 3. maaliskuuta.
The Soundsin edellisistä Suomen klubikeikoista on jo kulunut aikaa, sillä tänä vuonna yhtye on Suomessa nähty esiintymässä Provinssirockissa sekä Emma-gaalassa Espoon Barona-areenalla.
Kilpailut
Uusimmat
Korvaako vakuutus, jos astianpesukone aiheuttaa vesivahingon ammattilaisen asennusvirheen takia?
Whatsappin ilme uudistuu
Tammikuun paukkupakkaset tulivat maksaneeksi miljoonia - ennätysmäärä vahinkoilmoituksia
Espanjan suosituille turistisaarille alkoholin myyntikielto
Useat huolissaan taloyhtiönsä kunnosta - erityisesti yhden vuosikymmenen talojen remontteja lykätään
Näytä lisää