Jenkkiräppäriä vastaan miljoonasyyte - hittibiisiä väitetään salajuonella varastetuksi

05.01.2012 13:45 - Katariina Näreaho

Yhdysvaltalaismies on nostanut syytteen Black & Yellow -hitistään tunnettua räppäriä vastaan väittäen biisin konseptia omakseen.

Syyskuussa 2010 julkaistun Wiz Khalifan Black & Yellow -kappaleen väitetään olevan varastettu. Pennsylvanialainen mies väittää kirjoittaneensa kappaleen nimeltä Pink N Yellow, jonka räppäri varasti itselleen muuttaen vain biisin nimen toiseksi.

Allhiphop-sivuston mukaan lauluntekijä Max Gregory Warren nosti syytteen Wiz Khalifaa vastaan joulukuun lopussa. Syytteen mukaan Warren olisi itse tehnyt kappaleen vuonna 2007. Hän sanoo ilmoittaneensa Pink N Yellow'n tekijänoikeudet nimiinsä helmikuussa 2008, yrittäessään julkaista kappaletta. Ennen kuin Warren ehti virallistaa tekijänoikeudet nimiinsä, hän väittää Khalifan varastaneen kappaleen yhdessä tuottajansa ja levy-yhtiönsä kanssa. Oikeuteen viedyssä syytteessä väitetään räppärin ja hänen tuottajansa kehitelleen salajuonen saadakseen kappaleen käyttöönsä.

Warren syyttää Khalifaa ja useita räppärin takana toimivia yhtiöitä huijaamisesta, petoksesta, tekijänoikeusrikkomuksesta ja siviilisalaliitosta sekä perusteettoman edun saamisesta. Vahingonkorvauksia hän vaatii 2 375 000 dollaria, yli 1,8 miljoonaa euroa.

Lähde: Allhiphop.com

Kilpailut

Uusimmat