Lordin rumpali on kuollut
Lordin nettisivuilla kerrotaan Otus-nimisenä rumpalin tunnetun 39-vuotiaan kouvolalaislähtöisen muusikon menehtyneen:
- Kaipaamme häntä suuresti, ja esitämme osanottomme hänen perheelleen ja ystävilleen. Otus, kiitämme Sinua sydäntemme pohjasta siitä lyhyestä ajasta, kun saimme tuntea sinut ja vietimme kanssasi. Lepää rauhassa, ystävä, yhtyeen jäsenet kirjoittavat.
Yle kertoo, ettei Lillmanin kuolinsyytä vielä tiedetä. Muun muassa Kouvolan Sanomat kertovat nettisivuillaan, että Lillmanin oli tarkoitus pitää rumpuklinikkaa viikonlopun Finnish Metal Expossa.
Lillman vaikutti myös yhtyeissä To/Die/For ja Sinergy. Lillman tuli Lordin riveihin vuoden 2010 lopussa edellisen rumpalin lähtiessä yhtyeestä.
Kilpailut
Uusimmat
Millaista on vuoden 2024 kenkämuoti? Katso viisi suosikkimallia
Omakotitalojen hinnat laskeneet tänä vuonna - rajuin lasku painottuu tietyille alueille
Miten paljon aurinkorasvaa pitäisi laittaa ja kuinka usein sitä tulisi lisätä?
Sami Uotila uskoo, ettei hänelle välttämättä tarjottaisi enää elokuvarooleja: "Hyväksyin sen"
Sukupuolivähemmistöjen syrjintä on vähenemässä - häirintä ja väkivalta silti yhä korkealla tasolla
Näytä lisää