Lassi Valtonen: En menisi katsomaan omaa keikkaani

08.03.2012 13:45 -

Viime kaudella Idolsista julkisuuteen ponnahtanut Lassi Valtonen on vaatimaton mies.

Valtonen on ehtinyt herättää kiitettävästi innostusta viime syksynä julkaistun Kukin tyylillään -debyyttinsä myötä. Ujona ja vaatimattomana tunnettu muusikko ei kuitenkaan itse pysty ymmärtämään, miksi yleisö on kiinnostunut hänen musiikistaan. Esimerkiksi ensimmäinen Tavastia-klubin keikka sai miehen raapimaan päätään.

-Kyllä se hämmentää, en olisi ikinä uskonut, että tällaista voisi tapahtua. En kyllä itseäni menisi katsomaan. Ihmettelen miksi ihmiset tulevat katsomaan minua tai ylipäätänsä tykkäävät minusta. Ei keikoissani ole periaatteessa mitään näkemistä. Mutta totta kai on hauskaa mennä laulamaan.

Valtonen painottaa ensilevynsä kansiteksteissä, että ei halua tulla muistetuksi Idols-Lassina. Joskin samaan hengenvetoon mies myös myöntää, että ohjelman myötä tullut julkisuus on auttanut eteenpäin uralla.

- On se Idols-nimike ihan perseestä. Jos olisin tiennyt, että ihmiset tykkäävät kuunnella lauluani, olisin kyllä lähtenyt itse veivaamaan. Ei kyllä koskaan käynyt edes mielessä, että alkaisin laulajaksi. Vaan on tuosta tietysti paljon ollut hyvääkin - sain näkyvyyttä ja ihme kyllä sain tehtyä levyn, joka kuulostaa noinkin paljon minulta.

Katso laulajan POP-ohjelmalle antama haastattelu alta

Kilpailut

Uusimmat