Huippusuosittu suomalaisyhtye vaihtaa nimeään

21.03.2012 08:15 -

Huimaa suosiota nauttiva Jare & VilleGalle julkaisee uuden albumin ja lyhentää samalla nimensä muotoon JVG.

Viime huhtikuussa Mustaa kultaa -debyytin julkaisseelta räppikaksikolta ilmestyy kakkoslevy 30. toukokuuta. Albumin myötä Jare & VilleGalle tullaan tuntemaan lyhenteellä JVG

- Ollaan pitkään oltu kaikkien suussa JVG. Jare & VilleGalle on ihan yhtä hyvä nimi sekin ja nyt mennään tiiviimmällä, se tuntuu nyt omimmalta.

- Viime vuosi oli aikamoista tykitystä ja sitä on jo kerrattu tarpeeksi. Oli uskomattoman hauska vuosi. Ollaan alkuvuodesta vähän latailtu akkuja ja nauhoitettu uusi levy joka vaatii vielä vähän viilausta, paljon musiikkivideoita ja nimen. Tuotantopuolelta löytyy osittain samoja naamoja kuin debyytiltäkin ja uusista tekijöistä tässä voi mainita vaikka Kemmurun Aksimin, Ville kertoo.

Ensimakua albumilta saadaan Karjala takaisin f. Freeman -kappaleen muodossa huhtikuussa kun Leijonat 2012 -kokoelma julkaistaan. Aktiivisen keikkailun yhtye aloittaa huhtikuun lopulla ja levyn julkaisujuhlat järjestetään Tavastialla 30. kesäkuuta.

Kilpailut

Uusimmat