IS: Jippu näpäyttää Jussi Lampea – pilkkalaulu ex-rakkaasta

15.05.2012 08:45 - Eeva Rajala

Laulajatar Jipun tuoreelta levyltä löytyy kappale, jossa hän vinoilee entiselle miesystävälleen Jussi Lammelle, kertoo Ilta-Sanomat.

Kyseessä on Kuningas-kappale, jonka Jussi Lampi kuuli ensimmäistä kertaa levynjulkistamistilaisuudessa lauantaina. Lampi kuitenkin kertoo lehdessä tienneensä kappaleesta etukäteen.

- Mua varoitettiin, että tällainen teksti on tulossa. Sanoin, että siinähän kirjoitat, materiaalia varmasti löytyy, Lampi nauraa.

Kuningas-kappaleessa Lampea ruoditaan melko värikkääseen sävyyn. Kappaleen tekstissä kerrotaan ex-rakkaan tatuoinneista, kantakapakassa viihtymisestä ja aikuisviihdekokoelmasta:

"Sä aina sun eksistä valitit / mutta itelläs on juntti tribaali / sul on amerikkapornoo ja telkkari ja / vessassa ruostunut kynsileikkuri", kappaleessa lauletaan.

Jussi Lampi ei osaa kertoa, näkeekö hän kappaleessa itsensä.

- Se on yhden ihmisen näkemys, en voi sanoa, olenko se minä, vai onko se jotain, miltä Jipusta on tuntunut silloin, kun hän on kirjoittanut biisiä, Lampi jatkaa.

Miehen mukaan vuoden 2010 alussa eronnut pari on edelleen hyvissä väleissä ja pitää tiiviisti yhteyttä.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat