IL: Onko taas tulossa viisufiasko?

22.05.2012 07:45 - Eeva Rajala

Suomen euroviisuedustaja Pernilla Karlsson tavoittelee tänään paikkaa lauantain viisufinaaliin. Iltalehti kertoo, että alhaiset vedonlyöntikertoimet ja vaatimaton lavashow eivät lupaa hyvää Suomen euroviisumenestykselle.

Ennakkotietojen perusteella näyttää siltä, että Karlssonia ja När jag blundar -kappaletta ei nähdä jatkossa. Vedonlyöntitilastoissa Suomen veikataan menestyvän korkeintaan keskitasoisesta. Paikallinen mediaväki Azerbaidzhanin Bakussa arvioi, että kappale sijoittuu ensimmäisen semifinaalin häntäpäähän neljänneksi viimeiseksi.

Vaikka asiantuntijat ovat kehuneet Suomen tunnelmallista balladia kauniiksi ja laadukkaaksi, lehden mukaan vain harva uskoo sen menestykseen. Suomen arvioidaan menestyvän hyvin, jos esitys on visuaalisesti näyttävä. Suomen esityksessä lavalla nähdään metsänneitomaiseen leninkiin pukeutunut Karlsson, sellonsoittaja ja tuulikone.

Suomi saattaa hävitä Ruotsille melko selvästikin. Ruotsia viisuissa edustaa tänä vuonna Idolsista pinnalle ponnahtanut Loreen, joka on noussut selkeäksi ennakkosuosikiksi Euphoria-kappaleellaan. Euphoria on myyntilistojen kärjessä ympäri maailmaa.

Euroviisujen ensimmäinen semifinaali nähdään tänään suorana TV2:lta klo 22.00 alkaen. Jatkoon selviää kymmenen parasta. Toinen semifinaali nähdään torstaina ja finaali käydään lauantaina.

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat