Suomalaisbändi pulassa juuri nyt: bussi hyytyi tielle, kiire laivaan

08.11.2012 18:15 - Mikko Räsänen

Tämän vuoden koviin läpimurtoartisteihin kuuluva Kuningasidea on vaarassa myöhästyä laivasta, koska bändin bussi hyytyi tielle.

Kuningasidean on määrä esiintyä tänään järjestettävällä Voicen The Risteily -bileristeilyllä yhdessä Stigin, Neljän Ruusun ja Sturm Und Drangin kanssa. Tilanne meni kuitenkin vaikeaksi, kun bändin bussi päätti hyytyä tien päälle.

Laivaterminaalissa arvattiin, että jotain on pielessä, kun Kuningasidea ei saapunut artisteille ilmoitettuun sovittuun aikaan paikalle. Artistien piti päästä laivaan ennen muita matkustajia, että he ehtivät tehdä sound checkit ennen kuin yökerho aukeaa yleisölle.

Kuningasidean levy-yhtiön edustaja sai bändin kiinni puhelimitse. Syy myöhästymiseen selvisi samalla.

- Heidän bussistaan on loppunut bensa. Siellä kannetaan kuulemma nyt bensaa kanistereilla käsin, levy-yhtiön tiedottaja kertoo.

Koska bändin piti tulla laivaan ennen muita matkustajia, on laivan lähtöön vielä sen verran aikaa, että yhtyeen pitäisi viivästyksestä huolimatta päästä paikalle.

Kilpailut

Uusimmat