Biisivinkki: Parhaat kappaleet viikonloppuun - kuuntele top4-biisit

16.02.2014 11:15 - Mikko Räsänen

The Voicen toimituspäällikkö Mikko Räsänen esittelee viisi loistavaa kappaletta, jotka hän haluaa jakaa lukijoiden kanssa.

Päätin viikonlopun kunniaksi koota listaa uusista kappaleista, jotka ovat niin hyviä, että toivoisin mahdollisimman monen musiikkifriikin ne löytävän - tai edes antavan niille mahdollisuuden kuuntelemalla kappaleet kerran. Tavoite ei täysin toteutunut, sillä mukaan listalle päätyi muutama vanhempi helmi.

Lissie: I Bet On You
Olen vasta viime syksynä ja tänä talvena löytänyt kunnolla amerikkalaisen Lissien musiikin. Löydettävää tuntuu riittävän. Esimerkiksi riipaiseva erokappale I Bet On You ei edes yltänyt singlelohkaisuksi viime vuonna julkaistulta Back To Forever -albumilta, vaikka biisin kertosäe on todella koukuttava.

My First Band: Don't Break My Corazon
Pakko arvostaa näin aitoa kasarimeininkiä vuonna 2014 julkaistulla kappaleella. Ja takana vielä suomalainen yhtye. Ehkä hyvä vaan, että PMMP:n Mira ja Paula päättivät jäädä tauolle, koska tuon tauon ansiosta heidän livekokoonpanonsa täydentänyt My First Band pääsee keskittymään täysillä omaan tekemiseensä. Ja se todella toimii.

Christina Perri: Human
Tunnustan, että jännitin Christina Perrin kakkoslevyä. Esikoisalbumi Lovestrong oli niin vakuuttava debyytti, että odotukset seuraavaa levyä kohtaan nousivat korkealle. Tuoreessa muistissa on monta kakkosalbumia (Duffy, Marina And The Diamonds, ym), jotka ovat liian kovien ennakko-odotusten jälkeen jääneet pettymyksiksi. Perrin tuore sinkku Human on kuitenkin niin upea kappale, että se riittää hälventämään epäilykseni floppivaarasta.

Antti Railio: Halla ja etelätuuli
Voice of Finland -kisan aikana en vielä suuren yleisön tavoin lumoutunut Antti Railiosta. Silläkin kertaa yleisö oli minua viisaampi. Lumoutumiseni tapahtui vasta kesällä, jolloin pääsin Iskelmäfestivaaleilla todistamaan Railion keikalle todistamaan hänen laulutaitoaan omin silmin. Antti tulkitsi Queenin Who Wants to Live Forever -biisin tavalla, joka oli luultavasti paras koskaan kuulemani cover-versio kyseisestä hitistä. Tuo on jo suuri kehu minulta, sillä Queen on suurin suosikkini kaikista koskaan olleista yhtyeistä, ja yleensä olen sitä mieltä, ettei Freddie Mercuryn kappaleita vain pitäisi coveroida, koska lopputulos on lähes poikkeuksetta raiskaus alkuperäiseen verrattuna. Antti Railio kuitenkin selvisi urakastaan todella hyvin. Tuota taustaa nähdä olen vilpittömän iloinen, että Antin sooloura on lähtenyt hyvin käyntiin. Vieras maa -albumin ykkössingle Ruostunut ankkuri oli jo lupaava, mutta kyllähän tämä Halla ja etelätuuli on se iso biisi, mikä näyttää kunnolla voiman Railion äänijänteissä.

Kilpailut

Uusimmat