Paloma Faith Voicelle: Olen selviytyjä
Paloma Faith on pitänyt tietoisesti huolen siitä, että hänen uusi levynsä on erilainen kuin edeltäjänsä.
- Iloa ei voi kokea ilman että on kokenut tuskaakin. Tämä albumi juhistaa elämää enemmän kuin aikaisemmat. Halusin saada kappaleisiin mukaan iloakin, ja toivon sanomaa, Faith sanoo.
Naisen mukaan hänen luonteensa ei aina käy ilmi hänen musiikistaan.
- Laulan usein traagisista asioista, mutta olen oikeastaan positiivinen ihminen, Faith sanoo.
Faith kuvailisikin itseään mielellään selviytyjäksi.
- Ajattelen aina, että jos kaikki menee pieleen, voin silti tanssia, nainen summaa kauniisti.
Faithin uusi levy A Perfect Contradiction julkaistaan 10.3. Voit kuunnella levyn ensimmäisen sinkkulohkaisun Can't Rely On You alta.
Kilpailut
Uusimmat
Sukupuolivähemmistöjen syrjintä on vähenemässä - häirintä ja väkivalta silti yhä korkealla tasolla
Nyt on erittäin kuivaa - maastopalo voi leimahtaa pienestäkin varomattomuudesta
Verohelpotus pienille yrityksille poistuu vuoden 2025 alussa
Sexmane on saavuttanut jo poikkeuksellisen paljon - hänellä on kuitenkin yksi yllättävä urahaave
Kuningatar Letizian ihastuttava kevätasu sopisi jopa Suomen katukuvaan - edusti halpisketjun takissa
Näytä lisää