Nopsajalka paljastaa: Harkitsin vakavasti alanvaihtoa
Vuoden biisi -ehdokkuuden Emma Gaala 2015 -tilaisuudessa Lupaan olla sun -kappaleellaan saanut Nopsajalka on tehnyt uraa musiikkimaailmassa jo pitkään. Vuosien varrelle on silti miehen mukaan mahtunut vaikeitakin aikoja.
- Juuri ennen kuin aloimme tekemään Elokuuta, niin mietin alanvaihtoa. Siinä menestyksen hilkulla oli pieni epäröinnin hetki. Uskoin, ettei tästä mitään kummempaa enää tule. Asioiden pitää kehittyä tai muuten alkaa taantua, Nopsajalka pohtii.
Katso haastattelu kokonaisuudessaan yltä.
Kilpailut
Uusimmat
Kesätyöpaikkoja tänä vuonna aiempaa vähemmän - joillain aloilla paikkamäärät kuitenkin nousevat
Yli puolet suomalaisista sallisi eutanasian, selviää tuoreesta kyselystä
Euroviisuvoittaja Nemo viisukokemuksestaan: "Ei ollut pelkästään miellyttävä"
Tällä viikolla saadaan esimakua kesästä - Forecan mukaan jopa hellelukemat mahdollisia
Kaija Koo avautuu äitiyden alkuajoista: "Meillä ei ollut mitään kunnon kotia"
Näytä lisää