Egotrippi ihastutti Helsingissä - katso kuvagalleria
The Voice vei kymmenen kuulijaa seuraamaan Egotripin eilistä keikkaa Helsingin Virgin Oiliin. Yhtye ei pettänyt odotuksia, vaan tarjosi hienon setin niin viimeisimmän Vuosi nolla -albumin parhaita kappaleita kuin suurimpia hittejään. Uutuuskappaleet oli jätetty varsinaiseen settiin, jonka aloitti Uusi aamu. Niistä kohokohtia olivat nimikkokappale Vuosi nolla sekä Hehkulamppu, joka taipuu livenä vielä albumiversiotakin vaikuttavammaksi kokonaisuudeksi.
Se ei ollut yllätys, että encoreksi jätettiin vuoden 2004 jättihitti Matkustaja. Keikan päätti kuitenkin bändin alkuvuosien kappale Gloria, jonka liveveto upeine stemmalauluineen päätti illan positiiviseen tunnelmaan.
Katso alta kuvagalleria keikasta.
Kilpailut
Uusimmat
Lainatuimmat kirjat Suomen kirjastoissa vuonna 2023 - ylsikö suosikkisi listalle?
Martti Ahtisaaren hautamuistomerkki on valittu - ehdotuskilpailun voitti vaikuttava ja kookas teos
Karhu yritti tunkeutua Ähtärissä asuttuun saunarakennukseen
Kesätyöpaikkoja tänä vuonna aiempaa vähemmän - joillain aloilla paikkamäärät kuitenkin nousevat
Yli puolet suomalaisista sallisi eutanasian, selviää tuoreesta kyselystä
Näytä lisää