Yllätysuutinen: Paramoren basisti jätti bändin
Paramore ei ole enää entisensä. Yhtyeen basisti Jeremy Davis on nimittäin päättänyt jättää yhtyeen. Davis on ollut ollut osa yhtyettä vuodesta 2005 saakka jua hän on soittanut jokaisella Paramoren levyllä.
Bändin mukaan yhtye jatkaa kahden hengen voimin eli hommassa mukana pysyvät laulaja Hailey Williams ja kitaristi Taylor York, jotka kertoivat muutoksesta faneille koskettavalla kirjoituksella.
"Olemme toiveikkaita Paramoren tulevaisuuden suhteen ja olemme innoissamme Jeremyn tulevaisuudesta. Kiitos kaikille tuesta ja myötäelämisestä. Se pitää meidät liikkeessä. "
Davis ei ole ensimmäinen jäsen, joka on jättänyt yhtyeen. Aiemmin poppoosta ovat poistuneet Josh ja Jack Farro.
Lähde: NME
Kilpailut
Uusimmat
Millaista on vuoden 2024 kenkämuoti? Katso viisi suosikkimallia
Omakotitalojen hinnat laskeneet tänä vuonna - rajuin lasku painottuu tietyille alueille
Miten paljon aurinkorasvaa pitäisi laittaa ja kuinka usein sitä tulisi lisätä?
Sami Uotila uskoo, ettei hänelle välttämättä tarjottaisi enää elokuvarooleja: "Hyväksyin sen"
Sukupuolivähemmistöjen syrjintä on vähenemässä - häirintä ja väkivalta silti yhä korkealla tasolla
Näytä lisää